R.E.M.: Collapse into Now – ”R.E.M. on noussut lähes entisaikojensa hehkuun”

19.03.2011

Markku Roinila tutustui uuteen R.E.M.:n ja havaitsi sen hyväksi. Parin edellisen albumin perusteella voidaan puhua yllätyksestä.

Teksti: Markku Roinila, kuva: Warner

R.E.M.: Collapse into Now
Warner
2000-luvun paras R.E.M.?

Vanhalla fanipojalla on ollut jo pitkään vitsit vähissä. Around the Sunin (2004) jälkeen olin jo valmis pistämään hanskat naulaan, mutta arpisen veteraanin runneltu suu levisi vielä virnistyksentapaiseen, kun kolmen vuoden takainen Accelerate onnistui hetkittäin ilahduttamaan.

Mutta nyt on kuulkaas niin, että R.E.M. on noussut lähes entisaikojensa hehkuun. Uusia hittejä ei tältä levyltä kenties löydy, mutta ukkelit piiskaavat soittimiaan uuden innon vallassa, eikä missään vaiheessa tule aika pitkäksi tai mieli matalaksi. Jacknife Leen tuotanto pörhistää veteraanien touhun vereväksi, ja biisitkin ovat reilusti ”ihan kiva”-tasoa korkeammalla.

Collapse into Now’lta löytyy herkkua vähän jokaiseen R.E.M.-makuun. Raikas Mine Smells Like Honey voisi olla melkein Reckoningilta (1984), ja rajusti rockaavaat All the Best ja Alligator Aviator Autopilot Antimatter ovat ihanan vammaista R.E.M.-huumorijytää. Automatic for the Peoplea (1992) kaipaaville löytyy linjakas Überlin ja tyylikäs pianoballadi Walk It Back. Avausbiisi Discoverer on Green-albumin (1988) tyylinen stadionnostatus. Eikä siinä ole suinkaan vielä kaikki.

Arvio on julkaistu Rumbassa 4/11.

Puhuuko arvostelija asiaa? Kuuntele levy itse Spotifysta.

Tutustu myös Tomi Nordlundin kasaamaan mainioon Spotify-soittolistaan melankolisuudestaan kuulun yhtyeen iloisemmasta puolesta.

Lisää luettavaa