Tykopaatti – Luopioisten luja

27.03.2009

Bisset, blossit ja runkatut lakanat

Ensi alkuun Tykopaatti onnistuu vain ärsyttämään. Räppäri varautuu kritiikkiin jo levyn avaavassa Mä toistan itteeni -kappaleessa. Siitä huolimatta tai ehkäpä juuri siksi debyytiltä tutut aneemiset läpät eivät saa vieläkään erityisesti innostumaan. Muutaman kuuntelukierroksen jälkeen levystä löytyy hyviäkin puolia.

MDMA Nummisen tuottama levy kuulostaa taustojen osalta ihan mainiolta. Monipuoliset biitit kantavat ylipitkää levyä. Koukuttavin tausta löytyy tosin Tykopaatin ja Tapani Kansalaisen kyhäämästä Asioita joita joskus tein -kappaleesta. Valitettavasti Tykopaatin huonot jutut onnistuvat tukkimaan levyn hengityksen.

Tykopaattia kiinnostaa edelleen pillu (Runkatut lakanat), pilvi (Bisset blossit) ja kalja (Kännissä). Osa levyn lukuisista vierailijoista korostaa miehen yksipuolista sanomaa. Sopan kanssa tehty Vaimomatskuu ja Kauhukoiran vahvistama Kyräilijät ovat levyn surkeimpia esityksiä. Onneksi kuitenkin Stepa ja Jodarok hakkaavat kaverinsa verbaalisesti suohon.

Lisää luettavaa