Tyyntä myrskyn edellä – levyarviossa Lau Naun Poseidon

Poseidon on tärkeimpiä tänä vuonna julkaistuja taideteoksia, kirjoittaa Niko Peltonen.

28.11.2017
Lau Nau - Poseidon
Fonal
9,1 / 10

Vaikka Poseidon ei olekaan kovin suurelta osin instrumentaalimusiikkia, pätee siihen eräs perustavanlaatuinen ja usein juuri instrumentaalimusiikille ominainen seikka. Kuulija tulkitsee sitä intuitiivisesti heräävien tuntemusten, kuvien ja mielikuvien kautta, eli prosessi on erilainen kuin kerronnallisemmassa musiikissa.

Toisaalta tällaisissakin tapauksissa pyritään yleensä johdattelemaan kuulijaa ihan yksinkertaisesti levyn ja kappaleiden nimillä. Poseidon vie mielen ensin merellisiin maisemiin. Lau Nau liikkui jo taannoin niissä maisemissa erinomaisella Hem. Någonstans -elokuvan soundtrackilla (2015). Niinpä pianomelodiat alkavat kuulostaa laineiden liplatukselta, levyn seesteinen yleistunnelma assosioituu tyynenä kimmeltävään mereen, ajoittaiset tummemmat sävyt saattavat tuoda mieleen nousevan myrskyn aavistuksen…

Muutaman kuuntelun jälkeen alkaa tajuta, ettei Poseidonin tulkinta-avain löydykään aivan näin helposti. Tulee kiinnittäneeksi huomiota teksteihinkin: eivät ne ole aivan abstraktia kuvien virtaa, niissä on tarttumapintaakin. Laulun sujuva solahtaminen kokonaisäänimaisemaan vain tarkoittaa sitä, että on kuunneltava hieman tarkemmin. Seuraa murrosvaihe, jossa levyyn perehtymisen aloittaa ikään kuin alusta selvittääkseen, mistä sitten voisi olla kyse. Ymmärtää, ettei yhtä selvää vastausta ole.

Tästä nollapisteestä lähtee aukeamaan se maailma, jota levy minulle tulee merkitsemään.

Poseidonin perussävy on pehmeä, elegantin kaunis, unenomainen, välillä hieman pahaenteinen. Levollinen pianonsoitto on musiikin perusta, jota täydennetään muun muassa jousilla, puhaltimilla ja Pekko Käpin jouhikolla, mutta nimenomaan täydennetään. Draamaa on, mutta pinnan alla. Lau Nau laulaa melko hauraasti ja usein jotenkin poissaolevasti. Musiikille tuntuu tyypilliseltä, että se muodostaa suljetun kehän tai taikapiirin, jonka ulkopuolelle, kuulumattomiin jäävät asiat ovat yhtä tärkeitä kuin se, mitä soitetaan.

Mielikuvani tästä levystä tulee varmasti vielä kehittymään, mutta tällä hetkellä se kuulostaa minusta uhanalaiselta idylliltä tai viimeiseltä turvapaikalta, puutarhajuhlilta ennen romahdusta, päättymässä olevalta kultakaudelta.

Jossain vaiheessa tulin ajatelleeksi Poseidonia kuunnellessani A. S. Byattin monumentaalista romaania Lasten kirja, joka kuvaa piinaavan tarkkaan ensimmäistä maailmansotaa edeltäneen brittiläisen la belle époquen vain antaakseen sen sitten sortua väkivaltaisesti. Jotain huomattavan samankaltaista Poseidonissakin on. Päätösbiisin nimi on Kun lyhdyt illalla sytytetään ne eivät sammu koskaan. Se tuntuu toiveelta, joka ei varmaankaan tule toteutumaan.

Niin musiikillisen ilmaisun kuin herättämiensä mielikuvien puolesta Poseidon on huikea matka. Lau Naun tähän asti paras levy, eikä se ole vähän sanottu. Tärkeimpiä tänä vuonna julkaistuja taideteoksia, joihin olen tutustunut. Poseidon ei oikeastaan kilpaile muiden levyuutuuksien kanssa, vaan vaikkapa Anni Kytömäen hieman samalla tapaa huumaavan Kivitasku-romaanin.