Viikate – Kuu kaakon yllä

28.08.2009

Kypsä, eheä ja elinvoimallinen kokonaisuus

Yöllisen hämärän aktiivista alakuloa koko uransa ajan peilaillut Viikate käyskentelee tällä teemallisella albumillaan käsikynkkää kuoleman kanssa.

Alustuksena kuultava lyhykäinen Kouvostoliiton laulu, I säk. maalaa aihepiirin sanoilla ”vaikka olen kuollut ja kuopattu, niin eipä tunnu missään”.

Viimeisenä naulana arkkuun lyödään saman laulun IX säkeistön päätöslause ”vaik' portilla taivaan hiljaista on, minä kuulemma mahdu en sisään”. Epätoivoisella elämällä on pitkät ja paskaiset loppujäljet.

Tässä ei tasapainoilla erityylisten ilmaisutapojen välillä, vaan valitaan yksi kerrallaan, ja kuljetetaan se hamaan loppuun saakka. Kuulija löytää taiteellisen tasapainon vasta koko albumin antia punnitessaan.

Vanhakantainen ja modernimpi metallinen ilmaisu yhdistyvät suomalaiskansalliseen rautalankameininkiin yhä hedelmällisemmällä tavalla. Viikate on hyvällä matkalla kohti positiivisella tavalla omintakeisen miksinkinä täydellistymää. Ja kun pariin biisiin on yhytetty kauniin komeita ja hillittyydessään äärityylikkäitä jousia, pariin vaimeudessaankin äijämäistä kuorolaulantaa, niin mikä ettei.

Suosikikseni on ennen kymmenettä kuulemaa ehtinyt muodostua Kravattipakko, jonka alkusekunnisto kuluu tiukan, toivottavasti ei-patentoidun Motörhead-riffin keralla. Vaikka ääriasiallinen motörheadmäisyys säilyy loppuun saakka, se väistyy aina taustemmalle, kun rautainen piikkilankakitarointi tilaa vaatii. Asiat tärkeysjärjestykseen!

Edellä mainitun kappaleen ilmaisu ”solmu kravatin kantaa niin synnit kuin syntien tekijätkin” on vain yksi pieni esimerkki siitä, että tekstirunoilijana Kaarle Viikate on nousemassa suomirockin ehdottomaan eliittiin. Ja se on raskaan rockin edustajalta aika paljon.

Ydinbiisiksi nousee monipuolinen ja ripeästi ravaava kahdeksanminuuttinen hevieepos Korpi. Synkän hiljainen, akustinen alustus käynnistää vanhakantaismetallia ja nykyjyrää sekoittavan tykityksen, joka kitarointi on julmasti jykevämpää kuin mitä Viikatteelta on oppinut odottamaan.

Jos yhtye nousevaa kaartansa seuraa, on pian tiedossa ääriklassikko.

Lisää luettavaa