Hevisaurus räyhäsi Rumban listaykköseksi

06.10.2011

Hevi on paskimmillaankin parasta, ja kaikkein parasta on dinohevi.

Teksti: Markus Hilden, kuva: Sony.

Masentavat syyssateetko syynä siihen, että Rumban lista valloitettiin täysin raskaalla musiikilla, tosin osin lapsiystävällisellä sellaisella. Sonyn Hevisaurus nimittäin saavutti toisen ykkösensä uuden Räyh-albuminsa ansiosta. Ehkä (hetkellinen) hevivallankumous on kuitenkin enemmän julkaisuaikataulun ansiota. Suurin piirtein koko lista meni näet uusiksi.

Joukkoon mahtui muutamia yllätyksiäkin, joista suurimpana eittämättä Mastodonin The Hunterin jääminen 13:nneksi. Positiivisina hätkähdyttäjinä mainittakoon kakkoseksi rynninyt Machine Head, jota tosin avitti neljän vuoden julkaisutauko, sekä suomalaisten sydämiin hyvin iskeytynyt Wilco.

Hevisauruksen veliporukka Sauruxet joutui monen muun, esimerkiksi Tori Amosin, Reginan ja Red Hot Chili Peppersin, tavoin taipumaan ulos listalta. Suomen virallisella albumilistalla Hevisauruksen Räyh aloitti kakkospaikalta, joka on toistaiseksi myös Sauruxien korkein sijoitus, ja molempien slogan on ”Räyh!”. Mahtavaa. Mutta listan ainoa oikea dinosaurushan on kymppisijan Pink Floyd.

Johanna Kurkelan kokoelma kattaa kuusi vuotta, n kolmekymmentä, ja Kaija Koon jopa 31. Uutuuspaljouteen nähden Samuli Edelmannin Pienellä kivellä sinnitteli hienosti yhä mukana top 20:ssa.

Rumban Albumilista 28.9.–4.10.2011
(suluissa edellisen viikon listasijoitus)
1. (-) HEVISAURUS: Räyh
2. (-) MACHINE HEAD: Unto the Locust
3. (1.) OPETH: Heritage
4. (-) PROFANE OMEN: Destroy
5. (-) YÖ: Kiitos ja kunnia – 30-vuotisjuhlakokoelma
6. (2.) JUHA TAPIO: Hyvä voittaa
7. (-) WILCO: The Whole Love
8. (-) STEVEN WILSON: Grace for Drowning
9. (-) JOHANNA KURKELA: Uneni kaunein – Parhaat 2005-2011
10. (-) PINK FLOYD: The Dark Side of the Moon
11. (3.) ADELE: 21
12. (-) DISEASE OF THE NATION: The Rudum
13. (-) MASTODON: The Hunter
14. (-) PAIN OF SALVATION: Road Salt Two
15. (-) KAIJA KOO: Kaunis rietas onnellinen – Parhaat 1980-2011
16. (-) MY FIRST BAND: Mercury and Glitter
17. (-) CHICKENFOOT: III
18. (12.) KLAMYDIA: Loputon luokkaretki
19. (-) CHRISTINA PERRI: Lovestrong
20. (19.) SAMULI EDELMANN: Pienellä kivellä

Rumban Albumilista kerätään yhteistyössä Musiikkituottajien kanssa seuraavien musiikin erikoisliikkeiden todellisista levymyynneistä: 8raita Record Store, CDON.com, Combat Rock Shop, FM Music, The Funkiest, Goofin’ Records, Imatran Musiikki, Jungle Records, Kane Records, Kouvolan Peltirumpu, Levykauppa Epe’s, Levykauppa Äx (kuusi kauppaa), Levy-Musiikki, Maanalainen Levykauppa, Musiikki-Belisa, Stupido Shop, Swamp Music, Sävelaitta.

Lisää luettavaa