Mokoman Varjopuoli Rumban listan kärkeen

10.11.2011

Akustinen Mokoma nousi odotetusti ykköseksi kannoillaan Megadethin 13. studioalbumi.

Teksti: Markus Hilden, kuva: Sakara.

Tapahtumien puutteesta Rumban listaa ei ainakaan voi syyttää, sillä viime viikon kovat Popeda ja Lauri Tähkä tipahtivat kauas kärkipaikoilta ja tilalle tulivat muun muassa Mokoman akustinen uutuus sekä Megadethin Th1rt3en. Varjopuoli on Mokoman toinen ykkönen viime vuoden alusta laskien: Sydänjuuret saavutti vuosilistalla 15. tilan. Megadethin albumi on useilla markkina-alueilla sijoittunut Metallican ja Lou Reedin Lulua paremmin, niin myös Suomen listoilla.

Kenttä kääntyi kovien kotimaisten kannalta siten, että Juha Tapion Hyvä voittaa nousi palkintopallille ensimmäistä kertaa sitten syyskuun. Chisun Kun valaistun ja Adelen 21 palasivat viikon tauon jälkeen taas top teniin. Kärkikymmenikön kolmas uutuus on Justin Bieberin jouluinen Under the Mistletoe, jolla teinitähti duetoi muun muassa Mariah Careyn ja Usherin kanssa.

Florence & The Machinen brittiykkönen Ceremonials aloitti sijalta 11. Kari Tapiolta on ilmestynyt tänä vuonna kolme kokoelmaa, jotka kaikki ovat näyttäytyneet myös Rumban listalla. Laulaja 1945–2010 ylsi viidenneksi alkuvuodesta.

Deluxe Edition toi Hurtsin Happinessin jälleen takaisin listallemme ja Slipknotin Iowan kymmenvuotisjuhlapainos debytoi 18:ntena. Siis oikeasti, vain kymmenen vuotta ja juhlapainos?

Rumban Albumilista 2.–8.11.2011
(suluissa edellisen viikon listasijoitus)
1. (-) MOKOMA: Varjopuoli
2. (-) MEGADETH: Th1rt3en
3. (14.) JUHA TAPIO: Hyvä voittaa
4. (13.) CHISU: Kun valaistun
5. (6.) COLDPLAY: Mylo Xyloto
6. (15.) ADELE: 21
7. (4.) TOPI SORSAKOSKI: Tummansininen sävel
8. (8.) SUVI TERÄSNISKA: Pahalta piilossa
9. (-) JUSTIN BIEBER: Under the Mistletoe
10. (1.) POPEDA: Voitto
11. (-) FLORENCE & THE MACHINE: Ceremonials
12. (5.) TOM WAITS: Bad as Me
13. (-) KARI TAPIO: Valaise yö – Lauluja elämää suuremmasta
14. (2.) LAURI TÄHKÄ: Polte
15. (re) KAIJA KOO: Kaunis rietas onnellinen – Parhaat 1980–2011
16. (re) HURTS: Happiness
17. (-) KARI TAPIO: Olen suomalainen – 44 huippuhetkeä
18. (-) SLIPKNOT: Iowa
19. (9.) LOU REED & METALLICA: Lulu
20. (re) CHISU: Vapaa ja yksin

Rumban Albumilista kerätään yhteistyössä Musiikkituottajien kanssa seuraavien musiikin erikoisliikkeiden todellisista levymyynneistä: 8raita Record Store, CDON.com, Combat Rock Shop, FM Music, The Funkiest, Goofin’ Records, Imatran Musiikki, Jungle Records, Kane Records, Kouvolan Peltirumpu, Levykauppa Epe’s, Levykauppa Äx (kuusi kauppaa), Levy-Musiikki, Maanalainen Levykauppa, Musiikki-Belisa, Stupido Shop, Swamp Music, Sävelaitta.

Lisää luettavaa