Räppäri Mac Miller USA:n albumilistan ykköseksi

18.11.2011

Miller ei ole vielä yltänyt Hot 100 -listan top 40:iin, mutta tilille tupsahti ykkösalbumi. We Found Love johtaa yhä Taylor Swiftin värittämää Hot 100 -listaa.

Teksti: Markus Hilden, kuva: Rostrum.

Hip hopilla on aina myyty albumeita, eikä Mac Millerin ensimmäisen korkean profiilin soolon Blue Slide Parkin ykkössija yllätä – semminkin, kun siihen tarvittiin vuodenaikaan nähden melko alhainen 144 000 kpl:een myynti. Miller levyttää indie-firma Rostrumille, joka sai ensimmäisen listaykkösensä.

Kokonaisuudessaan kauppa kävi kuitenkin vilkkaasti. Michael Bublén Christmas nousi USA:ssa Britannian tavoin toistaiseksi korkeimmalle sijalleen kakkoseksi ja lienee joulun parhaita myyntitäkyjä. NOW:n uusin osa debytoi edellisen jäljissä kolmantena ja Twilight-soundtrackien top 3 -ketju katkesi neljännen jäätyä neljänneksi. Se sisältää Bruno Marsin It Will Rainin lisäksi muun muassa Christina Perrin uuden A Thousand Years -singlen.

Latinotähti Romeo Santos debytoi yhdeksäntenä puoliksi espanjankielisellä albumillaan Formula Vol. 1, jolla vierailee muun muassa Usher. Santos tuli tunnetuksi Aventuran riveistä. Bändi ylsi parhaimmillaan viidenneksi viimeisellä studioalbumillaan The Last (2009).

Il Divo kiinnostaa vielä joitain, sillä Chris Isaakin hitin mukaan nimetystä Wicked Gamesta tuli porukan viides top ten -albumi. Edellisestä Il Divo -studiolätystä The Promise (#5, 2008) onkin vierähtänyt jo tovi.

Neljä perättäistä studioalbumiaan ykkösiksi vieneen Disturbedin The Lost Children debytoi 13:ntena, mutta se onkin B-puolikokoelma. Noel Gallagherin esikoinen aloitti sijalta 28, kolme sijaa ylempää kuin Beady Eyen Different Gear Still Speeding aiemmin tänä vuonna.

Billboard 200, Top 20
1. (-) Mac Miller – Blue Slide Park
2. (8.) Michael Bublé – Christmas
3. (-) Various Artists – NOW 40
4. (-) Soundtrack – Twilight: Breaking Dawn Part 1
5. (5.) Adele – 21
6. (1.) Justin Bieber – Under the Mistletoe
7. (3.) Susan Boyle – Someone to Watch Over Me
8. (7.) Coldplay – Mylo Xyloto
9. (-) Romeo Santos – Formula Vol. 1
10. (-) Il Divo – Wicked Game
11. (3.) Miranda Lambert – Four the Record
12. (6.) Florence & The Machine – Ceremonials
13. (-) Disturbed – The Lost Children
14. (12.) Scotty McCreery – Clear as Day
15. (2.) Wale – Ambition
16. (16.) Jackie Evancho – Heavenly Christmas
17. (14.) Lady Antebellum – Own the Night
18. (9.) Tyrese – Open Invitation
19. (10.) Kelly Clarkson – Stronger
20. (26.) Jason Aldean – My Kinda Party

Rihannan We Found Love viipyy kärjessä kolmatta viikkoa. Neidon seuraava hitti You Da One debytoi pelkän radiosoiton turvin 73:ntenä ja on vauhdilla matkalla kohti kärkipäätä.

David Guetta sai uransa korkeimman Hot 100 -noteerauksen Without Youn noustua pari sijaa neljänneksi. Aiempi paras, ja herran ensimmäinen top ten -hitti, oli Sexy Bitch (#5, 2010), jonka Bitch siivottiin Chickiksi.

Bruno Mars on ollut pinnalla vasta puolitoista vuotta, mutta saavuttanut jo seitsemän top ten -hittiä, kun tuorein It Will Rain nousi kolme sijaa yhdeksänneksi. Ykkösiä on kertynyt kolme.

Taylor Swiftin Speak Now -albumin deluxe-painoksella julkaistut If This Was a Movie sekä Ours debytoivat kymmenentenä ja 13:ntena. Erikoiseksi tapauksen tekee se, että itse deluxe-painos on ollut Target-myymälöissä kaupan jo iät ja ajat, mutta Itunes-sukupolvi sai biisit käsiinsä vasta toissa maanantaina ja vastaanotto oli sen mukainen. Swiftillä on kymmenen top ten -hittiä ja kantritähdistä paremmin on menestynyt ainoastaan Kenny Rogers, jolla on 11. Swift on siis todellinen digiajan ilmiö.

Sugarlandin ja Matt Nathansonin Run debytoi 53:ntenä. Se on mukana Nathansonin Modern Love -albumilla ja esitettiin CMA-gaalassa, jonka avulla myös The Band Perryn ikivanha ja miljoonia myynyt If I Die Young nousi kymmenen sijaa 30:nneksi saaden seuraa top 40:iin tuoreemmasta All Your Lifesta (63–37). Albumilistan jo valloittanut Eric Church sai ensimmäisen top 40 -hittinsä Drink in My Handin noustua 61–40.

Hot 100, Top 20
1. (1.) Rihanna featuring Calvin Harris – We Found Love
2. (2.) LMFAO – Sexy and I Know It
3. (3.) Adele – Someone Like You
4. (6.) David Guetta featuring Usher – Without You
5. (4.) Maroon 5 featuring Christina Aguilera – Moves Like Jagger
6. (5.) Gym Class Heroes featuring Adam Levine – Stereo Hearts
7. (7.) Foster the People – Pumped Up Kicks
8. (8.) Flo Rida – Good Feeling
9. (12.) Bruno Mars – It Will Rain
10. (-) Taylor Swift – If This Was a Movie
11. (9.) Cobra Starship featuring Sabi – You Make Me Feel…
12. (11.) T-Pain featuring Wiz Khalifa & Lily Allen – 5 O’Clock
13. (-) Taylor Swift – Ours
14. (10.) LMFAO feat. Lauren Bennett & GoonRock – Party Rock Anthem
15. (18.) Katy Perry – The One That Got Away
16. (14.) Drake – Headlines
17. (16.) Jay-Z & Kanye West – Ni**as in Paris
18. (13.) Dev – In the Dark
19. (15.) Kelly Clarkson – Mr. Know It All
20. (20.) Big Sean featuring Nicki Minaj – Dance (A$$)

Lisää luettavaa