Susan Boyle kolmatta kertaa brittiykköseksi

13.11.2011

Lahjakkaan rouvan Someone to Watch Over Me debytoi albumilistan kärjessä ja Rihannan We Found Love palasi singlelistan huipulle.

Teksti: Markus Hilden, kuva: Syco Music.

Susan Boylen kolmas albumi on siis hänen kolmas ykkösensä, mutta myyntisuhdanne on laskeva: Someone to Watch Over Me jäi aika kauas I Dreamed a Dreamin (2009) sekä The Giftin (2010) massiivisista avauksista ja tuskin yltänee useampaan kuin yhteen ykkösviikkoon. I Dreamed a Dream johti neljä viikkoa joulukuussa 2009 ja ymmärrettävästi lyhytikäisempi joululevy The Gift viikon vajaa vuosi sitten. Käsi ylös kaikki ne, jotka haluavat kuulla jälleen uuden Simon Cowellin rohkaiseman tulkinnan Unchained Melodysta!

Michael Bublén joulualbumi Christmas avasi kolme viikkoa sitten kolmossijalta ja nousi nyt kakkoseksi. Tässäkö meillä tulevan joulun listajyrä? Bublélla on vasta yksi ykkönen (Crazy Love, 2008), mutta jo viisi top 5 -albumia, jos Call Me Irresponsiblen (2007) erikseen listautuneet versiot lasketaan kahdeksi levyksi.

Nuorison suosikit kamppailivat sijoista neljä ja viisi. X Factor -tähti Cher Lloydin esikoinen Sticks and Stones selvisi voittajana ja debytoi neljäntenä. The Wantedin Battleground sai todistaa häviötä pykälää alempana. Poikaryhmän korkein noteeraus on esikoisen nelostila viime joulukuulta.

Seitsemäntenä debytoi ihmeen suosituksi äitinyt viulisti André Rieu jo kolmannella top ten -albumillaan And the Waltz Goes On. Forever Vienna (2009) ylsi kakkoseksi asti ja Moonlight Serenade (2010) neljänneksi.

Bruno Marsin Doo-Wops & Hooligans roikkuu yhä top tenin liepeillä ja on myynyt jo triplaplatinaan oikeuttavat 900 000 kpl. Rihannan Loud täytti juuri vuoden eikä suostu antamaan periksi, vaan petrasi vilkkaalla uutuusviikolla pykälän 17:nneksi.

13:ntena debytoi pari sinkkuhittiä kerännyt laululintunen Birdy esikoisellaan takanaan Pink Floydin aika kehnosti avannut kokoelma. Heidän edellinenkään koosteensa Echoes (2001) ei yltänyt brittikärkeen, vaan jäi kakkoseksi tasan kymmenen vuotta sitten. Sen sijaan remasteroitujen albumien kampanjaan kuuluvan Wish You Were Heren (#1, 1975) paluuta 39:nneksi voidaan pitää ihan hyvänä saavutuksena.

Simon & Garfunkel näyttäytyvät listoilla säännöllisin väliajoin milloin milläkin albumilla. Nyt vuorossa on tv-dokkarin siivittämänä ikivanha Greatest Hits -kokoelma (#2, 1972) sijalla 16. Toisen menneiden aikojen tähden Diana Rossin The Greatest on oikea uutuus sijalla 24. Rossilla on yksi ykkönen sekä soolona (1993) että The Supremesin kanssa (1977) ja molemmat ovat kokoelmia.

Britannian albumit viikolla 46, Top 20
1. (-) Susan Boyle – Someone to Watch Over Me
2. (5.) Michael Bublé – Christmas
3. (1.) Florence & The Machine – Ceremonials
4. (-) Cher Lloyd – Sticks and Stones
5. (-) The Wanted – Battleground
6. (2.) Coldplay – Mylo Xyloto
7. (-) André Rieu – And the Waltz Goes On
8. (4.) Noel Gallagher’s High Flying Birds – s/t
9. (7.) Adele – 21
10. (8.) Ed Sheeran – +
11. (11.) Bruno Mars – Doo-Wops & Hooligans
12. (6.) Alfie Boe – Alfie
13. (-) Birdy – Birdy
14. (-) Pink Floyd – A Foot in the Door – The Best of
15. (3.) Professor Green – At Your Inconvenience
16. (re) Simon & Garfunkel – Greatest Hits
17. (18.) Rihanna – Loud
18. (15.) Maroon 5 – Hands All Over
19. (12.) Matt Cardle – Letters
20. (9.) Rizzle Kicks – Stereo Typical

Sinkkulistan top 20:ssa pidettiin kunnon pikkujoulusiivous melko kiinnostavin lopputuloksin. We Found Loven paluussa ykköseksi ei kuitenkaan ole mitään ihmeellistä. Ykkösviikko on sen neljäs. Mainittakoon, että edellinen kärkeen palannut sinkku on vuoden myydyin eli Adelen Someone Like You.

JLS:n kaikki viisi edellistä top 5 -sinkkua ovat olleet myös ykkösiä, mutta Take a Chance on Me joutui tyytymään nyt kakkospaikkaan. Ryhmän kaikki kahdeksan singleä ovat yltäneet top teniin. Niin, ja Take a Chance on Me ei ole Abba-cover – sillä se ykkönen olisi voinut irrotakin.

David Guettan ja Usherin Without You jatkoi kipuamistaan jo seitsemänneksi ja Ed Sheeran kaunisteli kolmen hitin sijalukurivinsä numeroihin 3, 4 ja 5.

Kymmenentenä debytoi Pixie Lottin ja Clipsestä tutun Pusha T:n What Do You Take Me For. Lottilla oli JLS:n tavoin kiinnostava top ten -historia, sillä kaikki hänen kolme top ten -sinkkuaan olivat myös ykkösiä, mutta nyt uutuus pilasi sarjan. Neidolla on kuitenkin alemmaksikin listautuneita julkaisuja, muun muassa yksi 11:nneksi ja kaksi 12:nneksi edennyttä. Pusha T on urallaan vasta toista kertaa top 40:ssä, ensimmäinen merkintä on Clipsen Ma I Don’t Love Herin (2003) 38. sija. Jenkkihitti Grindin’ ei päässyt brittilistalle.

X Factor -esitys pelasti Florence & The Machinen Shake It Outin säädyllisille sijoille 12:nneksi. Pari porrasta alempana debytoi Loick Essienin toinen top 20 -hitti Me Without You. How We Roll piipahti kesällä jopa kakkosena.

Bruno Marsin leffatunnari It Will Rain ponnahti suoraan 16:nneksi ja pitkään esikoisalbumiaan hioneen folk-hiphopparin Maverick Sabren toinen top 20 -single I Need aloitti 18. paikalta, kaksi porrasta kesällä julkaistua Let Me Gota kehnommin.

Paperilla potentiaaliselta top ten -menestyjältä tuoksahtanut Tinchy Stryderin ja Calvin Harrisin Off the Record jämähti 24:nneksi ja hollantilainen Afrojack sai omissa nimissään toisen top 40 -singlensä Steve Aokin kanssa sorvatusta No Beefistä (25). Take Over Control (2010) pärjäsi pykälän paremmin ja Afrojack on tunnetusti mukana Pitbullin Give Me Everything -megahitillä.

Parhaimmillaan kuudentena käynyt Lady Gagan The Edge of Glory on jojoillut viimeisen kuukauden aikana top 40:n molemmin puolin ja nousi taas 37:nneksi. Supertähti esiintyy sikäläisessä X Factor -lähetyksessä suurin piirtein juuri nyt.

Britannian singlet viikolla 46, Top 20
1. (2.) Rihanna featuring Calvin Harris – We Found Love
2. (-) JLS – Take a Chance on Me
3. (3.) Labrinth featuring Tinie Tempah – Earthquake
4. (1.) Professor Green featuring Emeli Sandé – Read All About It
5. (6.) Ed Sheeran – Lego House
6. (4.) Cher Lloyd featuring Mike Posner – With Ur Love
7. (10.) David Guetta featuring Usher – Without You
8. (7.) LMFAO – Sexy and I Know It
9. (5.) Maroon 5 featuring Christina Aguilera – Moves Like Jagger
10. (-) Pixie Lott featuring Pusha T – What Do You Take Me For
11. (8.) Charlene Soraia – Wherever You Will Go
12. (26.) Florence & The Machine – Shake It Out
13. (12.) Lana Del Rey – Video Games
14. (-) Loick Essien – Me Without You
15. (9.) Kelly Clarkson – Mr. Know It All
16. (-) Bruno Mars – It Will Rain
17. (14.) Christina Perri – Jar of Hearts
18. (-) Maverick Sabre – I Need
19. (11.) The Wanted – Lighting
20. (17.) Coldplay – Paradise

Lisää luettavaa