Raukea Kesärauha – festarin päätöspäivänä nähtiin hyväntuulista hyperpopia ja krapulaista rockia

Jukka Hätinen vieraili yleisöennätyksensä tehneellä Kesärauha-festivaalilla sunnuntaina.

14.06.2022

Kesärauha
Linnanpuisto, Turku
12.6.2022

Pizza loppuunmyyty. Samoin alkoholiton olut useammalta baaritiskiltä. Se on sunnuntai! Kesärauha teki viikonloppuna yleisöennätyksensä: 19 000 kävijää kolmen päivän aikana, mutta viimeisenä päivänä paikalla oli enää 5000 vierasta ja tunnelma seesteinen.

Auringossa kylpevän yleisön raukeus on kouriintuntuva José Gonzálezin näppäillessä kitarastaan Massive Attack -laina Teardropin sointuja. Katkeransuloinen ja katumustakin reflektoiva kappale oli kuin tilinpäätös edellisiltojen humalaisille kohtaamisille, joista yritettiin päästä yli pizzalla, alkoholittomalla oluella ja nurmikolle levitetyllä viltillä.

Viagra Boysin Sebastian Murphy ja Henrik Höckert. Kuva: Tomi Palsa.

Krapulaiselta vaikutti myös Viagra Boys. Ruotsalaisrokut päättivät klubikiertueensa viikko sitten Tavastialle vain jatkaakseen rundiaan Euroopan festivaaleilla. En tiedä oliko kyseessä kiertueväsymystä vai lääkinnän puutetta, mutta yleishabitus oli piirun Helsingin-keikkaa flegmaattisempi. Solisti Sebastian Murphy ei ollut juttutuulella muutamaa rakkaudentunnustusta, röökin pummausta ja kiroilua lukuun ottamatta ja päästeli Sports-kappaleen aikana pitkää sylkeä lavalle.

Viagra Boysin Sebastian Murphy. Kuva: Tomi Palsa.

Sen minkä Viagra Boys intensiteetissä hävisi, se äänenpaineella voitti. Kesärauhan varmasti kovaäänisin keikka ravisteli yleisöä hereille ja soitto oli muutenkin romuluisempaa kuin viikon takaisella keikalla. Jos olen tykännyt käyttää Viagra Boysista puhuttaessa referensseinä The Fallia ja Can-yhtyettä, nyt pitää mainita myös Flipper ja Brainbombs. Minishortseihin ja ultranopeisiin laseihin sonnustautuneen Oscar Carlsin pariminuuttiseksi free jazz -tuuttaukseksi venytetty Cold Play -saksofonisoolo oli kuin kylmä suihku yleisön niskaan: mahdollisen alkujärkytyksen jälkeen vaikutus oli virkistävä.

Päälavalla sunnuntain riehakkaimman vastaanoton sai Ruusut. Tuuli puhaltaa kasvoi eeppiseksi avausbiisiksi (tuuli puhalsi myös konkreettisesti varsin navakasti koko sunnuntain Turussa), Avaimet avaa ovii kasvatti momentumia, joka laukesi yleisön euforiana niitä seuranneessa <3 <3 -kappaleessa Samuli Kukkolan tarttuessa sähkökitaraan.

Ruusut. Kuva: Tomi Palsa.

Ruusut-yhtyeen taito on tehdä elektronista popmusiikkia, joka hyperpopin tavoin repii vaikutteita lukuisista suunnista muttei mene päättömäksi poukkouluksi. Esimerkiksi jollain ihmeen kaupalla Sirppi-kappaleen lopun juustoinen edm-nostatus oli aivan linjassa Haluun et sä kaipaat mua -biisin synkähkön detroitteknomaisen alun kanssa.

Kesärauhan päälava oli inhimillisen kokoinen, Ruusut säilytti kontaktin yleisöön ja hyväntuulisena esiintyneen yhtyeen aura välittyi. Etenkin Ringa Mannerin ja Alpo Nummelinin valoisa presenssi ei voinut olla tarttumatta. Merkittäköön aikakirjoihin myös, että Toyota Celicasta on vastaanoton perusteella jalostunut julkaisua seuranneiden neljän vuoden aikana täysverinen klassikko.

DJ Shadow. Kuva: Tomi Palsa.

Festivaalin päälavan ohjelman päättänyt DJ Shadow oli sen sijaan antikliimaksi. Kalifornialaisen reppuräpin kummisetä soitti Kesärauhassa melko puhtaan räppisetin eli kahlasi läpi laajaa tuotantoaan taustavideoiden vaihtuessa kappaleiden mukaan. Klubiolosuhteissa ja dedikoituneiden räppinörttien ympäröimänä tuomio voisi olla toinen, mutta nyt lopputulos vaikutti kuin joku kanavasurfaisi jättiskriinillä. Quasimoto-paitaan ja parhaillaan NBA:n finaalissa pelaavan Golden State Warriorsin lippalakkiin sonnustautunut Shadow soitti biiseistä klubimaisia versioita mutta torpedoi itse kaiken tanssittavuuden ja jopa tarttumapinnan turntablisminsa edessä.

Vasta lopussa kuultu kimara Nobody Speak–Drone Warfare–Rocket Fuel sai kierrokset nousemaan, ja kyllähän niiden perään soitettu Endtroducing-albumin klassikko Organ Donor kuulosti upealta.

Lisää luettavaa