Volbeat
24.10.2016
Hartwall-areena, Helsinki
Tuhti, tasokas ja todella äänekäs, mutta paikoin tasapaksu sukat jalasta tykitys. Näin voisi kuvailla lyhyesti tanskalaisen Volbeatin keikkaa Helsingin Hartwall-areenalla.
Volbeat on kokenut Suomen-kävijä ja se onkin heittänyt vuoden 2008 jälkeen täällä reilu parikymmentä keikkaa. Edellinen visiitti oli viime kesän Ilosaarirockissa.
Yhtyeen vetovoima näyttää edelleen purevan. Michael Poulsenin luotsaama nelikko (Poulsen, Jon Larsen, Rob Caggiano ja Kaspar Boye Larsen) veti loppuunmyydylle areenalle 11 000 katsojaa ja piti huolen siitä, että soitto kuului ja kovaa.
Helsingin keikan setlistiin kuului vanhojen hittien lisäksi nimikkokiertueen mukaisesti kesäkuussa julkaistun, listamenestystä sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa niittäneen Seal The Deal & Let’s Boogie -albumin materiaalia. Kun eri rockgenrejä yhteen sulauttavalta yhtyeeltä on pitkin sen historiaa totuttu kuulemaan mielenkiintoisia tuunauksia, ei ollut iso yllätys, että setti toimi hyvin, ajoittain jopa loistavasti. Varsinkin keikan alku oli todellista dynamiittia. Tuntui, että sukat lentävät jalasta.
Viimeisimmältä albumilta oli otettu mukaan peräti seitsemän lohkaisua. Melkoisen rohkea veto. Osa setin valinnoista olikin monelle reaktioista päätellen joko odottamattoman mieluisia yllätyksiä tai tasapaksuja täytebiisejä tunnetumpia tykityksiä odotellessa. Kädet kun tuntuivat nousevan muutaman kerran pystyyn vasta biisin lopussa, eturivin hardcore-fanittajia lukuun ottamatta.
Mieleen uusista tuuttauksista jäivät avausraitana kuultu The Devil’s Bleeding Crown (Volbeatia juuri siinä kuuluisassa ytimessä), Seal the Deal (huh, hengästyttää) ja osittain tanskaksi laulettu For Evigt (banjokas “kansanveisu”).
Keikan aikana huomasi myös havahtuvansa kuuntelemaan biisiä tarkemmin ja toteamaan, että “hei, eihän tämä sävel tänne kuulu!”. Volbeat oli upottanut settiinsä pari niin sanottua medleytä eli biisikimaraa. Hyvä idea tuoda settiin variointia, pisteet tästä.
Ei isompia yllätyksiä? Noh. Nähtiin lavalla suomalaisväriäkin, kun Amorphis-yhtyeen Esa Holopainen kepitteli Guitar Gangsters & Cadillac Bloodin tahdissa ja sai kotiyleisöltä standing ovationit. Myös setin viimeisenä kuullun Still Counting -hitin aikana lavalle ehti bilettämään iso joukko yleisöä. Mieleenpainuva lopetus ja hieno ele yhtyeeltä.
Sana kaupungin raitilla on, että Volbeat kuuluu rockmaailmassa niin sanottuihin vedenjakajiin. Sitä joko rakastaa tai ei. Poulsenin korkealta ja kovaa rumputulen yli kumpuava ääni jaksaa kantaa, ja se on yhdessä jykevän soitannan kanssa Volbeatin muista bändeistä erottava täsmäase numero uno. Homma toimii, kuten myyntiluvut kiistailematta osoittavat, mutta sama ominaisuus myös tekee Volbeatin biiseistä hyvin pitkälti samaa reseptiä mukailevia. Tilatessa tietää mitä saa. Resepti toimii, mutta se yllättää soundillisesti harvoin. Onneksi yhtye onkin valinnut tiekseen ammentaa kattaukseensa eri rocktyylejä ja pitää tuotantonsa sen avulla tuoreena.
Kuvagalleria – klikkaa suuremmaksi ja navigoi nuolin:
Settilista: The Devil’s Bleeding Crown, Heaven nor Hell / A Warrior’s Call / I Only Want to Be with You, Lola Montez, Let It Burn, Sad Man’s Tongue, Hallelujah Goat, The Gates of Babylon, Slaytan / Dead but Rising, 16 Dollars, For Evigt, Guitar Gangsters & Cadillac Blood (feat. Esa Holopainen), The Garden’s Tale, Goodbye Forever, The Mirror and the Ripper, encore: Black Rose, Doc Holliday, Seal the Deal, Still Counting