Muse kävi Helsingissä soittamassa kaihdinlasi-rockiaan. Paikalla oli Rumballe kuvaava Sami Turunen, joka sai miltei mahdottomista olosuhteista huolimatta varsin kelvollisia ruutuja teille, rakkaat lukijat, esiteltäväksi.
Suurkonserteissa on viime vuosina yleistynyt käytäntö, että ammattikuvaajat laitetaan lavan edustan sijaan miksauskopin tienoille kuvaamaan. Puhutaan siis pahimmillaan kymmenien metrien etäisyydestä lavalle, Musen tapauksessa noin 30 metrin. Yleensä kuvaukseen varatulla alueella on mahdollista nousta korokkeelle, mutta Musen tapauksessa tällaista ei ollut.
Pyydän teitä kuvittelemaan tilanteen: Edessäsi on 30 metrin matkalta yleisöä ja seisot maassa heidän tasalla, selkien takana. Sinulla on kolme ensimmäistä biisiä aikaa suorittaa työsi, eli kuvata näyttäviä livekuvia lehdessä julkaistavaksi. Muse saapuu lavalle, innostuneen yleisön käsien ja älypuhelimien meri nousee päiden yläpuolelle. Nosta järjestelmäkameran etsin silmällesi. Selkiä, käsiä, taivas.
No, ehkä Muse ja monet muut artistit pitävät yleisöstä postattuja kännykkäräpsyjä imartelevampina kuin ammattikuvaajien ottamia valokuvia. En pysty keksimään muuta selitystä kuvaajien kyykytykselle.
Korostan, että yllä oleva teksti on minun, päätoimittaja Jukka Hätisen puolustuspuhe työtään tekeville valokuvaajille ja kummastelua vallitsevia käytäntöjä kohtaan – ne kun eivät palvele ketään, ei artisteja, ei faneja, ei konserttijärjestäjää eikä mediaa. Sami Turunen kuvasi urheasti seuraavanlaisen gallerian olosuhteista mukisematta.