Unsane teurasti Kuudennella linjalla, lue silminnäkijäraportti

”Kutoselle sai lippuja vielä ovelta, vaikka Unsane oli ensimmäistä kertaa Suomessa. Jengi ei tajunnut, että vuoden intensiivisin keikka oli nyt”, Lasse Auranne kirjoittaa keikka-arviossaan.

Teksti: Lasse Auranne, kuva: B. Tobin

Unsane, Big Business, Throat
Kuudes Linja, Helsinki
10.6.2012

Unsanen ja Big Businessin yhteiskiertueen Helsingin keikan piti alunperin olla Tavastialla. Jos keikka siirtyi Kuudennelle linjalle vähäisen lipunmyynnin takia, ei voi kuin taas kerran onnitella suomalaisia vitun huonosta musamausta. Unsane on jo stereoista käsin pelottavan intensiivistä kuultavaa. Keikalla bändi oli silkkaa murhaa.


Lämppäriksi värvätty Throat veti hyvän keikan. Jostain Helmetin ja Jesus Lizardin mailta ammentava bändi on kehunsa ansainnut. Soitossa yhdistyi vimmaisuus ja tarkkuus lajityypin vaatimalla tavalla.

Seattlesta Kaliforniaan kotiutunut, alun perin rummut ja basso -duona toiminut Big Business tunnetaan Melvinsin rytmisektiona. Coady Willisin ja Jared Warrenin mukaan on nyttemmin liittynyt jopa kaksi kitaristia. Kutosella nähtiin heistä vain toinen.

Odotukset bändin suhteet olivat korkealla. Warrenin ja Willisin oma materiaali toimii levyllä huomattavasti paremmin kuin Melvinsin viime vuosien tuotokset.

Lavalta tämä ei ikävä kyllä välittynyt. Soundit olivat tunkkaiset, Warrenin laulu hukkui jonnekin ja kitara vain häiritsi yksinkertaisia biisejä. Vaikea sanoa, olisiko homma luistanut paremmin, jos kitaristi olisi malttanut antaa tilaa basson ja rumpujen runttaukselle kuten levyillä. Homma ei vain tuntunut rullaavan.

Keikka ei kuitenkaan ollut läpeensä paska. Coady Willis on järjettömän kova rumpali, jonka takomista on ilo katsoa. Suu vääntyi hymyyn aina, kun bändi veti parhaan levynsä Here Come The Waterworksin biisejä.

New Yorkin noiserock-sedät taas korjasivat potin. Tai no, korjasivat ja korjasivat. Unsane pisti koko potin tuhannen paskaksi, ajoi yleisön päälle maansiirtoautolla ja porasi tärykalvot puhki asfalttiporalla, paria teennäistä vertausta heittääkseni.

Bändi asteli lavalle, taustanauhalta lähti soimaan elokuvasäveltäjä Riz Ortolanin kynäilemä Cannibal Holocaust -kulttileffan tunnusmusiikki. Sitten räjähti pää ja munuaiset.


Unsanea tavataan kuvata hardcoren, noiserockin ja Swansin risteykseksi, eikä se ole kaukaa haettua. 1980-luvun lopulta asti toiminut trio on saanut toimia rauhassa kenties juuri sen takia, ettei se ole tyylipuhtaasti oikein mitään muuta skeneä kuin omaansa. Siksi myös Kutosellekin sai lippuja vielä ovelta, vaikka bändi oli ensimmäistä kertaa Suomessa. Jengi ei vain tajunnut, että vuoden intensiivisin keikka oli nyt.

Unsanen materiaali on kovin yksioikoista. On nopeita ja keskitempoisia biisejä, ja on väkivaltainen soundimaailma. Muuta ei tarvitakaan, jos bändi toimittaa musiikillisen informaationsa sillä vimmalla, millä Unsane sen tekee.

Epätoivoista, vihaista ja tuhoavaa musiikkia suoltavaksi poppooksi Unsanen kaverit olivat leppoisia setiä, jotka heittivät kankeaa läppää biisien välissä ja hekottelivat omille jutuilleen.

Bändin rumpali Vinnie Signorelli oli estynyt tulemaan paikalle, joten Unsanen rummuttelun hoiti Big Businessin Coady Willis. Ja taas täytyy ihmitellä miehen kykyä takoa rumpuja. Kaksi keikkaa putkeen yhtä fyysisellä soittotavalla on hatunnoston arvoinen suoritus.

Keikka loppui uudelta Wreck-levyltäkin löytyvään, maaniseen Flipper-lainaan Ha Ha Ha. Ei kenties ilmiselvin cover-valinta, mutta biisi jytäsi kuin hirvi. Varsinkin, kun kertosäkeessä Chris Spencerin aggressiivinen hekotus oli typerryttävän sekopäisen kuuloista – ääntä, jollaista voi kuvitella Unsanen levynkansista tuttuja verisiä maisemia jälkeensä jättävän tuhoajan päästävän.