1990-luvun paras tyttöbändi teki paluun – uusi sinkku silkkaa asiaa

All Saintsin paluusinkku kuultavissa!

25.02.2016

Vuonna 1997 ensimmäisen levynsä julkaissut All Saints on tehnyt paluun. Aikoinaan kolme albumia julkaissut Melanie Blattin, Shazney Lewisin, Nicole Appletonin sekä Natalie Appletonin muodostama yhtye julkaisee uusimman albuminsa Red Flag 8. päivä huhtikuuta.

Nyt albumilta on julkaistu ensimmäinen maistiainen One Strike -kappaleen muodossa. Eihän tämä nyt mikään Pure Shores tai Never Ever ole, mutta pätevää poppista silti.

Kuuntele kappale alta.

Lisää luettavaa