Aivovuoto julkaisee uuden levyn ensi viikolla: ”Ei ristiriitaisempaa aikaa julkaista levy nimeltä Liikkeellä”

Aivovuoto julkaisi uutta.

27.03.2020

Aivovuoto julkaisee ensi viikon perjantaina eli 3. päivä huhtikuuta Liikkeellä-nimisen albumin.

Nyt levyltä on julkaistu tuplasinkku Minä en aja/Ilmatyynyt. Aiemmin levyltä on kuultu ja nähty video kappaleeseen Cadaques. Tätä ennen on kuultu uudelta yhdeksän kappaletta sisältävältä levyltä biisi Kadut ei tiedä.

Liikkeellä ilmestyy vinyylinä 8. päivä toukokuuta.

Levystä yhtye kertoo levy-yhtiönsä Monspin sivuilla näin:

”Tammikuussa, kun levyä viimeisteltiin, ei olisi voinut uskoa millaiseen tilanteeseen levy julkaistaan. Monen muuttumattomalta tuntuneen asian on vaikea nähä palaavan ennalleen ihan lähiaikoina. Uusien suuntien etsiminen ja luopumisella flirttailu muuttui elinehdoksi kertaiskulla. Nyt kun kaikki ovat sulkeutuneet koteihinsa, ei voisi sattua juuri ristiriitaisempaa aikaa julkaista levy nimeltä Liikkeellä.

”Vaikka biisien mukana palloillaan vapaasti Helsingin kantakaupungissa Johanneksen kirkolta Lammassaareen, fyysinen liikkuminen on kuitenkin levyllä sivuroolissa, kun samalla tapahtuu isoja liikkeitä ajatuksen tasolla. Vaikka yrittäisit kuinka pysähtyä ja antaa olla, aika kuluu ja aika on liikettä. Epämiellyttävätkin asiat on parempi kohdata, kun paeta niiltä. Ehkä se suunta vielä löytyy.”

Kuuntele tuplasinkku alta.

Lisää luettavaa