”Albumi kertoo intohimoisesta rakkaudesta sen vahvimmassa, lähes epätodellisessa muodossa” – Ellie Gouldingin uusi albumi on ilmestynyt

Levy on artistin uran vähiten henkilökohtainen kokonaisuus.

08.04.2023

Brittiläinen laulaja-lauluntekijä Ellie Goulding on julkaissut viidennen albuminsa. Kuusitoista kappaletta sisältävällä Higher Than Heavenillä yhdistyvät tarttuvat pophitit, euforiset melodiat ja vaikuttavat soundit. Gouldingin lisäksi albumia ovat olleet tekemässä Greg Kurstin (Sia, Elton John), Jessia Shatkin (Charli XCX, Years & Years), Koz (Madonna, Dua Lipa) sekä Andrew Wells (Halsey, Yungblud).

Levyltä on julkaistu singlet Let It Die, Like A Saviour, By the End of the Night ja Easy Lover (feat. Big Sean), josta kirjoitimme täällä. Erinomaiset arvostelut saanut albumi on Gouldingin mukaan hänen uransa vähiten henkilökohtainen kokonaisuus.

“Kahden viimeisen vuoden aikana studiolla on leijunut käsinkosketeltavan synkkä tunnelma. Uskon, että juurikin sen takia kukaan ei halunnut jäädä vellomaan ihmissuhteisiin ja draamaan musiikkimme puolella. Higher Than Heaven saikin siis alkunsa halusta kääntää masentava tunnelma ympäri ja luoda jotain lähes huumavan kaunista. Albumi kertoo intohimoisesta rakkaudesta sen vahvimmassa, lähes epätodellisessa muodossa”, artisti kertoo tiedotteessa.

Goulding esiintyi viime kesänä Suomessa Espoon ja Kokkolan Viinijuhlilla.

Kuuntele levy alta.

Lisää luettavaa