Amber Markin majesteettista albumia on vaikea uskoa debyytiksi

Amber Mark julkaisi perjantaina esikoisalbuminsa, joka on häkellyttävän kypsä ja suorapuheinen kokonaisuus.

Perjantaina julkaistiin Universalin kautta Amber Markin odotettu debyyttilevy Three Dimensions Deep. 17 biisin kokonaisuudelta ollaan aiemmin kuultu 5 kappaletta. Albumi jakautuu kolmeen osaan, jotka kuvaavat Amber Markin monilla tasoilla tapahtunutta kasvua: without eli ilman, withheld eli salassa pidetty, sekä within, eli sisällä, toimivat kategorioina albumin laajalle sisällölle.

”Three Dimensions Deep kertoo kysymyksistä, joita alat kysyä itseltäsi silloin, kun alat etsiä vastauksia universumilta”, Amber Mark kertoo.

Levyä kuunnellessa huomion kiinnittää se, kuinka kiinnostavalla tavalla Amber Mark sulauttaa yhteen painavat, elämänmakuiset teemat ja monissa biiseissä niin ilmeisen kevyesti virtaavan yleisilmapiirin, joka vakuuttaa, että mitään hätää ei ole. Esimerkiksi biisissä Most Men kusipäisistä ja rakkauteen kykenemättömistä miehistä laulamista komppaa kotoisan rahisevasti keinuva tyynnyttävä tausta, ja On & On taas kuulostaa kohti valoisampia päiviä kohottavalta melodiselta ilakoinnilta, vaikka biisissä lauletaan nimenomaan valon, itsetunnon ja luottamuksen puutteesta.

Amber Markin vetovoima artistina ja biiseistä läpi kuultavana hypnoottisena hohtona onkin juuri siinä, millä rehellisyydellä ja itsestäänselvyydellä hän käsittelee asioita, jotka eivät todellakaan ole sieltä vaivattomimmasta päädystä. Kyllä, kaikki me olemme kärsineet ihmissuhteissa ja itkeneet yön läpi hikisissä lakanoissa sitä kuinka toivotonta elämä on, eikä siinä ole mitään uutta tai etenkään useinkaan mitään kiinnostavaa. Mutta Amber Markin kertomana tarinan äärelle tekee mieli pysähtyä, matkustaa artistin kanssa haastavien tunteiden sisälle, tuntea se kipu ja sitten taas säkenöiden syntyä uudelleen.

Levyllä nimittäin ehdottomasti myös säkenöidään, se on varma. Kappaleissa esiintyy itsevarman artistin lisäksi itsevarma ihminen, joka tulessa makaamisen sijaan rakastaa vimmaisesti, ottaa riskin aina uudestaan, ja sydän avoimena heittäytyy kosmoksen kannateltavaksi. Hän tietää arvonsa ja uskaltaa siksi olla epävarmuuksiensa äärellä myös niin rikki.

Mitä taas siihen itsevarmaan artistiuteen tulee, tällaisilla kyvyillä sietääkin seistä itsensä takana: huumaava ääni, jonka skaala on yksinkertaisesti älytön, vangitsevat lauluosuudet jotka valuvat selkärankaa pitkin kylminä väreinä, kitkaton kyky yhdistellä genrejä hiphopista souliin, sekä houkutteleva tapa asetella sanat niin, että simppelitkin asiat muuttuvat tenhoaviksi saduiksi – no, lienee selvää, että käsillä on naurettavan taitava ja kypsä kokonaisuus, varsinkin siihen nähden että ollaan debyyttilevyn kanssa tekemisissä.

Löydät kokonaisuuden alta.

YouTube video

Lisää luettavaa