Antifasistinen venäläisilmiö Moscow Death Brigade kiertää Suomea

MDB kiertää Suomen jälleen syyskuussa.

23.03.2020

Aiemminkin maassamme vierailult Moscow Death Brigade saapuu kolmen keikan kiertueelle Suomeen syyskuussa. Energiaa tihkuvista esiintymisistään tunnetun venäläisenyhtyeen vierailu on osa huhtikuussa ilmestyvän uuden albumin levynjulkaisukiertuetta.

Koronaepidemia aiheutti kiertueen uudelleenjärjestelyjä, ja alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen yhtye lähtee tien päälle vasta kesäkuun alussa. Yli 60 keikkaa sisältävä kiertueen keikat Suomessa nähdään syyskuun alussa Helsingissä Bar Loosessa, Oulussa Hevimestassa ja Kuopiossa Henry’s Pubissa.

”Uudella albumilla yhdistelemme kahden edellisen levyn soundeja ja lisäämme mukaan uusia sävyjä. Olemme palanneet punk- ja hardcore-biitteihin unohtamatta meille rakkaita heavy metal -kitaroita, mutta monissa biiseissä on silti edelleen raskaita elektroelementtejä. Ja kaikkeen tähän lisäämme Moscow Death Brigade -mausteen. Kutsumme sitä Circle Pit Hip Hopiksi”, bändin edustaja Ski Mask G kertoo.

Katso keikkapaikat ja päivämäärät videoiden alta.

Kiertueen konsertit Suomessa:
Pe 4.9. Bar Loose, Helsinki
La 5.9. Hevimesta, Oulu
Su 6.9. Henry’s Pub, Kuopio

Lisää luettavaa