”Asaa ei tarvinnut edes suostutella levyn vierailijaksi, hän oli ihan iloisesti mukana” – haastattelussa Ege Zulu

Ege Zulun albumi ilmestyi kuukausi sitten, ja nyt artisti avaa näkemyksiään sen kappaleista.

02.11.2022

Ege Zulu julkaisi viimeisimmän albuminsa nimeltä Oi maamme Helsinki syyskuun 30. päivä. PME:lle levyttävän artistin tuoreella kokonaisuudella vierailevat Lewizki, Sexmane, Turisti, Zpoppa, Jare, Asa ja Victor Nordis, joka toimii myös albumin vastaavana tuottajana.

”Albumi korostaa Ege Zulun lahjoja tarinankertojana. Räppäri osaa nostaa yhteiskunnallisia asioita esiin ilman, että musiikilliset arvot häviävät senttiäkään. Jokainen kappale on tarttuva, laadukasta kuunneltavaa, sisältäen hauskoja mutta myös ajatuksia herättäviä riimejä”, Rumban Tuomas Aflecht kirjoitti albumista sen ilmestymispäivänä.

Vaikka julkaisusta on jokunen tovi ehtinyt vierähtää, annetaan Ege Zulun eli Eugene Mokulun kertoa levyn kappaleista laajemmin. Rumban haastattelussa artisti paljastaa muun muassa sen, miten ja miksi päätyi pyytämään Asaa levyn vierailijaksi.

Mokulu sanoo olevansa albumin julkaistuun versioon jopa tyytyväisempi kuin oli missään vaiheessa sen tekoprosessia. Mitään ei hänen mielestään jäänyt kesken eikä uupumaan.

“En kauheasti mieti mitä saa sanoa ja mitä ei saa sanoa”, Mokulu tokaisee. “Jos musiikissa ei ole mielipiteitä, se on kirjaimellisesti paskaa musiikkia. Silloin siinä ei ole mitään mihin tarttua.”

Yhdeksi esimerkiksi suorapuheisuudesta Mokulu nostaa albumin keskivaiheilta löytyvän Sori-biisin, joka on avoin anteeksipyyntö-kappale Mokulun menneisiin virheisiin liittyen.

“Jos olen tehnyt jotain väärin, sanon aina anteeksi. Jos olen jossain vaiheessa unohtanut pyytää anteeksi, voin soittaa sen biisin julkisena anteeksipyyntönä.”

Albumilla käsitellään myös julkisuuden ja suosioon nousemisen varjopuolia – sitä miten pää ei keskellä jatkuvia juhlia aina pysy kylmänä. Mokululla on kuitenkin omat keinonsa tarvittaessa saada jalat palaamaan maan pinnalle.

“Urheilu on tärkeä juttu. Ja se, että vietän parhaiden ystävieni kanssa aikaa vaikkapa neljä kertaa viikossa.”

Yksi levyn keskeisimmistä kappaleista on Silloin ennen, jossa vierailevat Asa ja JVG:n Jare. Saman niminen kappale löytyy Avaimen legendaariselta Punainen tiili -albumilta vuodelta 2001 (kappaleessa räppäävät myös Iso H, Jurassikki sekä Jussi Valuutta), jossa samoin kuin nyt Ege Zulun versiossa Itä-Helsinki ja ennen kaikkea Roihuvuori ovat keskeisessä roolissa.

“Päätin että haluan tehdä remixin Asan Silloin ennen -biisistä, ja aloin miettiä ketkä sopisivat itseni lisäksi edustamaan Roihikaa kolmessa sukupolvessa. Asa on syntynyt 70-luvun lopussa, Jare 80-luvun lopussa ja meitsi ysärin loppupuolella. Jokaisella on oma näkökulmansa tuohon hommaan.”

Asan pyytäminen kappaleeseen oli Mokulun mukaan alkuun jännittävää, sillä häntä epäilytti kuinka paljon artistia ylipäätään kiinnostaisi palata vanhojen kappaleidensa äärelle.

“Olen kuullut että hän ei niin paljoa diggaa vanhoista biiseistä tai haluaisi vetää niitä. Mutta ei häntä sitten tarvinnut edes suostutella, hän oli ihan iloisesti mukana varsinkin kun kuuli että Jarekin tulee siihen.”

Saman kappaleen loppupuolella Jare huudahtaa “Ege se viitta on sulla, näytä niille junnuille tietä, c’mon, Roihikan manttelinperijä!”. Mokulu kuitenkin häkeltyy kysyttäessä hänen aikomuksistaan toimia nuorison suunnanäyttäjänä.

“En mä tiedä pyrinkö mä näyttämään junnuille tietä”, Mokulu naurahtaa. “Jos joku junnu ottaa musta vaikutteita, niin en mä tiedä… Ennemmin pyrin tuomaan mahdollisimman aurinkoista ja myönteistä vibaa ihmisille. Vaikka jengi täällä olisi kuinka vihaisen näköistä, toivon etteivät kaikki lähde siihen messiin.”

Tuotannon puolesta Mokulu sanoo vaikuttaneensa ratkaisevasti siihen, miltä kokonaisuus kuulostaa.

“Olen ollut tismalleen joka ikisessä biisissä änkemässä nokkaani, että hei, pitäisikö tämän mennä näin. Väkivaltaa-kappale on ainoa poikkeus, sen biitti oli tehty etukäteen. Mutta mulla on isot ja vahvat näkemykset tuotannosta. Joskus olen kirjoittanut biisejäkin niin että koko biittiä ei vielä ole ollut olemassa, vaan mä olen kuullut sen ainoastaan mun päässä.”

Albumin nimi Oi maamme Helsinki syntyi Mokulun ystävän todettua ohimennen, että Helsingin pitäisi olla oma maansa.

“Mietin ensin että rajaisin sen pelkästään Itä-Helsinkiin, mutta siihen ei olisi riittänyt tarpeeksi aiheita. Mutta kun puhutaan Helsingistä, koko Suomi voi jotain kautta samaistua”, Mokulu pohtii. “Huonoa Helsingissä on se, että kaikilla on niin kiire koko ajan. Ja hyvää se, että kaikki on niin lähellä. Kun sä olet kaupungissa, jossa bussi ei kulje iltakymmenen jälkeen, sä alat aika äkkiä laulaa sitä ‘Oi maamme Helsinki’ -värssyä”, Mokulu nauraa.

Lisää luettavaa