Dario Argentoa, Goblinia, Giorgio Moroderia ja John Carpenteria – suomalaisyhtye Modem teki täydellisen synapop-bängerin

Mainiota pulputusta tämä!

21.12.2022

Modem-yhtyeen huhtikuussa ilmestynyt Elokuvia-single saa jatko-osan elokuvataidetta hieman eri tavalla lähestyvästä Luxuria-singlestä. Kappaleen ilmestyy myös video, joka on Ilona Lehtosen ohjaama. Video on ensinäytössä Rumbassa.

Tiedote maalaa kappaleesta seuraavaa:

”Post-apokalyptisestä tieteisfiktiosta innoittunut kappale sijoittuu vuoteen 2034, jolloin kansainvälisten ilmastosopimusten romahtamisen seurauksena maapallon kaupunkien hengitysilma on muuttunut tappavan myrkylliseksi. Globaali suuryritys Luxuria hallitsee hengityskelpoisten kaasujen markkinoita hapen kaltaisella tuotteella, jota myydään kovaan hintaan yrityksen omistamissa yökerhoissa”, tiedote kertoo ja jatkaa:

”Tämä fiktiivisen lähitulevaisuuden yökerho herää henkiin Ilona Lehtosen ohjaamassa ja käsikirjoittamassa painajaismaisessa musiikkivideossa. Luxuria valjastaa tanssin psykologisen kauhun välineeksi luoden viittauksia elokuviin kuten Gaspar Noén Climax (2018) ja Dario Argenton Suspiria (1977) – tai Luca Guadagninon vuoden 2018 uusintaversio samasta elokuvasta. Musiikilliset referenssit löytyvät myös 1980-luvun kulttielokuvien soundtrackeilta esimerkiksi Goblinin, Giorgio Moroderin ja John Carpenterin teoksista. Tähän sekaan heitetään spagettiwestern-henkisiä kitaraliidejä ja painostava protohousebiitti ja painajaisesta tulee totta.”

Tsekkaile hemmetin komea video alta.

Lisää luettavaa