Eilen lanseeratun levy-yhtiön ensimmäinen julkaisu löytyy MD$:n tulevalta tuottajalevyltä – yllättävän herkässä kappaleessa mukana Mikael Gabriel, Reino Nordin ja Fabe

Epic Records Finland sai lähtölaukauksensa.

20.08.2022

Eilen saatiin uutisia Suomeen lanseerattavasta uudesta levy-yhtiöstä, joka perustuu Sonyn ja MD$:n luotsaaman Fountain-tuotantotiimin yhteistyölle. Epic Records Finlandilla panostetaan levy-yhtiölle kiinnitettyjen artistien osoittamaan potentiaaliin ja pitkien urien rakentamiseen, genrestä riippumatta. Fountainilla ja nyt myös Epic Records Finlandilla työskentelevä Cherif Cissokho sanoi Rumban haastattelussa: ”Teemme Fountainilla jo valmiiksi kansainvälistä vertailua kestävää soundia, ja se tulee olemaan selkeä etu levy-yhtiönkin kannalta. Menemme täysin musiikki edellä”. Löydät koko haastattelun täältä.

Eilen ilmestyi kuitenkin muutakin kuin tieto uudesta levy-yhtiöstä, sillä samana päivänä MD$, oikealta nimeltään Santeri Kauppinen, julkaisi uutta musiikkia, raottaen samalla verhoa kotimaisen Epic-levymerkin tulevista julkaisuista. Levy-yhtiölle kiinnitettyjä artisteja tullaan paljastamaan hiljalleen sen mukaan kun edetään kohti syksyä ja talvea, MD$:n eilen ilmestyneen singlen toimiessa Epic Records Finlandin historian ensimmäisenä julkaisuna.

Vihatuin-kappaleessa vierailevat Mikael Gabriel, Fabe sekä Reino Nordin. Kappale tulee löytymään MD$:n tulevalta tuottaja-albumilta.

Riisutun pianosäestyksen päälle rakentuva kappale yllättää herkkyydellään heti ensitahdeissaan. Hiljalleen pitkiin matkaa eloon syttyvässä kokonaisuudessa käsitellään hylkäämiskokemuksista seuraavia ulkopuolisuuden tunteita ja vastarannalla seisomista, sekä uskallusta kaikkien rikkovienkin tapahtumien jälkeen yrittää jaksaa löytää yhteyttä muihin. Kuitenkin jo otsikossakin näkyvä mennyt aikamuoto viittaa siihen, että vaikka vihatuimman roolia on joskus joutunut harteillaan kantamaan, eristyneisyyden ei tarvitse merkitä loppuelämän vankilaa.

Kuten sanottu, kyseessä on ensimmäinen kotimaisen Epic-levymerkin kautta julkaistu kappale. Sonyn toimitusjohtaja Henri Lanz kommentoi asiaa:

”Epic on kiistatta yksi maailman arvostetuimmista label-brändeistä ja on hienoa olla mukana käynnistämässä sitä myös Suomeen. Santerin ja Fountainin kautta saamme Epicille todella vahvaa kansainvälisen tason modernia sisältöä, osaamista ja verkostoja. Olemme erittäin innoissamme tästä startista.”

MD$:n edustamaan viisitoistahenkiseen Fountain-tuottajakollektiiviin kuuluvat muun muassa Ruuben, GoodJobLarry, Danitello ja uusimpana kiinnityksenä muun muassa Ege Zulun luottotuottajana tunnettu Victor Nordis.

Kuuntele Vihatuin-kappale alta.

Lisää luettavaa