Erykah Badu, James Blake, Stereolab ja muita Flow-kiinnityksiä

Soul-diivoja ja kulttiartisteja.

11.03.2019

Flow-festivaalin kattaus täydentyy. Erykah Badu esiintyy tapahtumassa perjantaina 9. elokuuta. Neo-soulin kuningattaren debyyttialbumi Baduizm (1997) on tyylilajinsa kulmakiviä. Badu on nähty edellisen kerran Suomessa Pori Jazzissa vuonna 2017. Hänen viimeisimmästä albumistaan, New Amerykah Part Two (Return of the Ankh), on vierähtänyt jo yhdeksän vuotta.

James Blake saapuu tähdittämään sunnuntaita. Alkuvuodesta mainion Assume Form -albumin julkiassut musiikin monitoimihenkilö tunnetaan soolomateriaalinsa lisäksi myös yhteistyöstään muun muassa Kendrick Lamarin, Beyoncén ja Frank Oceanin kanssa.

1990-luvulla kulttimaineeseen noussut Stereolab kertoi joulukuussa paluustaan. Tällöin uumoilimme avant-pop-/post-rock-bändin saapuvan Helsingin kesään, ja iloksemme voimme todeta olleemme oikeassa! Brittiläis-ranskalainen kokoonpano nähdään Flow-sunnuntaina.

Thai-psykedeliaa Teksasista? Kyllä, kiitos. Khruangbin-faneiksi ovat tunnustautuneet artistit Iggy Popista Anderson Paakiin ja bändi nauttii myös Rumban toimituksen arvostusta.

Lisäki Flow’ssa nähdään newyorkilainen folkrock-yhtye Big Thief, erikoiskeikan esittävä Ibe ja Astrid Swanin, Stina Koistisen ja Owen Pallettin ainutlaatuinen yhteisesiintyminen. Swan ja Koistinen julkaisevat keväällä Swan/Koistinen-ep:n, joka kuvaa elämää kroonisen ja parantumattoman taudin kanssa. Lue projektista tarkemmin täältä.

Flow järjestetään 9.–11. elokuuta Helsingin Suvilahdessa. Lisätietoja festivaalin kotisivuilta.

Lisää luettavaa