F kertoo vihdoinkin ne tarinat, joita ei aiemmin pitänyt hiphopin kontekstissa kiinnostavina

F:n kolmas levy on pehmeä, vaaleanpunainen ja tärkeä.

Kolmannen albuminsa eilen julkaissut F kietoo uuden levynsä menettämiseen liittyvien teemojen ympärille, ja avaa samalla itsestään aiempaa feminiinisemmän puolen. Jos-albumi sai alkunsa muutaman vuoden takaisesta auto-onnettomuudesta, joka innoitti artistin pohtimaan klassisia kuolemaa koskettavia asioita: kuka saapuisi hautajaisiini? Mitä jättäisin jälkeeni? Pikkuhiljaa kysymykset muotoutuivat pohdintoihin siitä, millaisia jälkiä muut ovat jättäneet F:ään ja millaiset ihmissuhteet ovat muovanneet häntä.

Universalin kautta ilmestyneen ja vahvasti r&b-painotteisen albumin tuotannosta vastaa Juho Suutarinen, ja vierailijoina kuullaan Kasmiria sekä Hassan Maikalia.

Kun levy alkaa kuolemasta, se rajaa heti ensimmäiseksi kaiken triviaalin pois. Ei kaunisteltua pintaa eikä kädenlämpöisiä yritelmiä, vaan mutkattomasti vain sitä, mikä on todellista. Tunti himaan on introbiisinä monella tapaa symbolinen koko albumille: syvä ja painava tematiikka, hyväilevän elegantti r&b-tausta sekä F:n varman ilmeikäs tapa käyttää ääntään toistuvat biisi biisiltä läpi kokonaisuuden, raivaten kuulijalle polkua, jonka kulkeminen on samaan aikaan ravistelevaa ja turvallista.

Levyllä käsitellyt aiheet luopumisesta menetykseen ja omista rajoista ihmissuhteiden monikerroksisuuteen eivät sinänsä ole poikkeuksellisia, vaikka aina varmasti jonkinlaista rohkeutta ja avoimuutta vaativia. Jos-levyn kuitenkin nostaa omaan valokeilaansa se kirkas rehellisyys, jolla F kyseisistä teemoista laulaa ja räppää. Kaikenlainen häpeä ja ulkoisiin muotteihin sopiviksi tekaistut muodot puuttuvat levyltä kokonaan: sen sijaan kokonaisuus pohjaa käsinkosketeltavan paljaaseen olemiseen, mikä herättää kuulijalle tunteen luotettavuudesta ja uskottavuudesta. F:n musiikista on aistittavissa turhan yritteliäisyyden sijaan puhdas oleminen, jossa nojataan omaan ytimeen eikä mihinkään ulkoapäin annettuun.

Kaiken lisäksi teemat ovat ajassaan kiinni ja sulautuvat tärkeäksi osaksi sitä jatkumoa, jossa MeToo-liikkeen jälkimainingeissa yritetään enemmän tai vähemmän yhteistuumin purkaa patriarkaatin kaikkialle ulottuvia rikkovia rakenteita. Kun nainen laulaa omista haluistaan ja tarpeistaan, ja kun hän kertoo avoimesti siitä mikä ei hänelle ole ok ja mikä taas on, sitä ei nyky-yhteiskuntamme tasa-arvotilannetta katsoessa voi irrottaa poliittisesta. Se on aina kannanotto, tilan raivaamista sinne missä sitä vieläkin kipeästi tarvitaan, ja F tekee sen tyylikkään itsestäänselvästi.

Hiphopin kontekstissa vastaaville tutkimuksille on erityinen tilaus, sillä historiallisesti niin laaja-alaisesti miesten dominoimasta genrestä ei noin vain kaikkia alitajuisia sukupuolittavia asenteita pureta.

“Halusin kertoa ne tarinat, joita en aiemmin kertonut, koska en pitänyt niitä hiphopin kontekstissa kiinnostavana”, F sanoo. “Halusin kertoa ne sillä mulle rakkaimmalla pehmeällä ja vaaleanpunaisella r&b-saundilla. Halusin tutkia mun feminiinistä puolta ja tyttöyttä.”

Pehmeys ja vaaleanpunaisuus kunniaan! F todistaa että epävarmuus on ok, herkkyys on ok ja itkeminen on ok, kuten on myös itsensä rakastaminen, toksisten tyyppien skippaaminen ja oman syntisyytensä syleily.

Soundimaailmansa puolesta albumi on sitä koukuttavampi, mitä intensiivisemmin siihen päästää itsensä uppoutumaan. Yksityiskohtaiset lämmöllä luodut vivahteet nostavat koko kehoa viilentäviä kylmiä väreitä, kun kappaleista paljastuu uusia nurkkia, joita ei aiemmilla kuuntelukerroilla ole ehtinyt käydä tunnustelemassa. F:n äänessä taas on sillä tavalla sopivassa suhteessa rauhoittavaa samettia ja ilkikurista rosoa, että huomiotaherättävän laadukas kokonaisuus samaan aikaan tanssittaa ja tyynnyttää.

”Ensimmäistä kertaa halusin olla suoruudessani juuri niin naiivi kuin pahimmillani ja parhaimmillani olen. Halusin tehdä tämän kaiken levyksi, joka olisi lohdullinen, herkkä, hauska, kamala, naurettava, mauton, kaunis ja voimakas”, F tiivistää.

Kuuntele koko levy alta.

Lisää luettavaa