Gasellit juhlii uusimman levynsä julkkareita ensi viikolla – myös livestriimi tarjolla

Gasellit juhlii Zeniä.

08.04.2021

Gasellit juhlii Zen-levynsä julkkareita 17. päivä huhtikuuta. Keikka esitetään Ruutu-palvelussa maksullisena striiminä. Hintaa keikalla on 9,90 euroa.

Yhtyeen tavoitteena on toteuttaa vaatimattomasti koko korona-ajan näyttävin ja mielenkiintoisin keikka. Toteutukseltaan massiivisen show’n ohjauksesta vastaa Gasellien Tilanne pääl -videon ohjannut kaverikarim (Karim Saheb).

Yhtye esittää keikalla uudet biisinsä ensimmäistä kertaa livenä ja mukana nähdään myös iso joukko vierailijoita.

”Vuosi on ollut haastava, mutta halusimme kaikesta huolimatta toteuttaa Zen-albumille sen ansaitsemat upeat levyjulkkarit. Ollaan toteutuksesta todella innoissamme ja toivomme, että tämän kautta pystytään välittämään jengille hyvää fiilistä ja voimaa kesän ja parempien aikojen odotukseen”, kertoo Gasellien Päkä.

Koko yhtye puolestaan kertoo keikasta seuraavaa:

”Levyjulkkareiden perään on kyselty ja nyt meillä on ilo ilmoittaa, että levyjulkkarit pidetään!

Me ollaan mietitty vuoden alusta alkaen, että miten me voitaisiin toteuttaa Zen -albumille mahdollisimman upeat levyjulkkarit, vaikka ei päästä niitä perinteisen keikan muodossa juhlimaan. Me haluttiin tehdä jotain studiossa kuvattua striimikeikkaa suurempaa ja meille haastavampaa.

Esiteltiin suuruudenhullu idea Tilanne pääl –videon ohjanneelle kaverikarimille ja yhteisen aivomyrskyn tuloksena syntyi suunnitelma, jota lähdetiin esittelemään meidän tuotantoryhmälle. Ne innostui siitä ja viime ajat onkin painettu pitkää päivää sen eteen, että suunnitelma pystyttäisiin toteuttamaan käytännössä. Lauantaina 17.4. sitten selviää mitä tää uudenlainen keikkakonsepti pitää sisällään. Jännittää!”

Tapahtuman Facebook-sivun löydät alta.

Keikan Ruutu-sivulle pääset tästä.

Lisää luettavaa