”Kun ei enää ahdista, tulee joku uusi patti kaulaan tai hirveät peräpukamat” – haastattelussa Gasellit

Hätä-Miikka ja Thube Hefner vastailivat väitteisiin ja oletuksiin uuden albuminsa julkaisun kynnyksellä.

Alkuperäinen kuva: Tero Ahonen

Gasellit julkaisee huomenna Zen-albumin, joka on Musa-Jusan mielestä tietenkin yhtyeen paras. Gaselli-jäbistä Hätä-Miikka ja Thube Hefner saapuivat Rumban haastatteluun vain kuullakseen julkeita väitteitä ja päättömiä oletuksia yhtyeestä ja uudesta levystään.

Kahden edellisen albumin (Jano 2018, Veli 2017) menestys asetti uranne suurimmat paineet tätä levyä kohtaan.

Hätä-Miikka: Osittain totta. Totta kai syntyy helposti ajatus, että haluaa jatkaa sitä menestyksen laatoittamaa polkua. Meillä oli levyn teko alkanut jo ennen koronaa. Kun koronan alkushokista oli selvitty, niin tuntuu kuin se olisi lyönyt meiltä ne paineet pois. Tuli vain fiilis, että ollaan niin oudossa tyhjiössä, että voidaan tehdä musiikkia ihan kaikessa rauhassa ja katsoa mihin se johtaa.

Thube Hefner: Kahden edellisen levyn jäljiltä oltiin päästy sellaiseen pisteeseen, jossa oltiin saavutettu paljon niitä asioita, mitkä olivat olleet omia unelmia. Kyllä siinä vaiheessa tulee sellainen fiilis, että kauanko tämä vielä jatkuu, pystytäänkö me pitämään yllä tätä hommaa. Vaikka sitä ei haluaisi itselleen myöntää, että olisi paineita, niin ollaan porukalla asiasta puhuttu. Koronan luoma tyhjiö toi olon, ettei tässä ole mitään hävittävää, kun kaikki menee päin persettä muutenkin. Ei voinut muuta kuin keskittyä musan tekoon ja hauskanpitoon.

Kun Gaselleista tuli teille työ, se muutti musiikin tekemisen prosessia.

HM: Totta kai musa aina elää ja kehittyy, ja siihen vaikuttaa elämäntilanteet ja muu. Me ollaan kuitenkin aina mielestäni samassa pohja-ajatuksessa, kun lähdetään tekemään kappaletta. Ei me pyritä tekemään mitään korkeakulttuuria tai etäännyttäviä taideprojekteja, se ei ole se juttu. Me halutaan haastaa itseämme tekijöinä ja halutaan että kuulijakin joutuu vähän uhraamaan ajatusta sille musiikille, mutta meillä on aina ollut kuulijan viihtyvyys mielessä ja se, että kappale tempaisee mukaansa.

TH: Gasellien tarkoitus on aina ollut viihdyttää. Siihen fiilikseen jäätiin jopa koukkuun, kun saatiin ekan kerran kaverit jossain Wäiskin alakerrassa bailaamaan ja hyppii mukana. Ollaan puhuttu vähän leikkimielisesti Gaselleista koko kansan bilebändinä. Mutta olisihan se valehtelemista sanoa, ettei se ole mitään vaikuttanut. Ainakin alitajuisesti. Kyllä sitä miettii, että miten saa laskut maksettua ja riittääkö työt vuoden päästä näissä hommissa. Mutta yritetään pitää luovasta prosessista paineet poissa.

Pelkäätte, että yleisö unohtaa Gasellit, kun ette pääse keikoille.

TH: Tietyssä määrin joo. Keikkailu on ollut niin iso osa meidän bändin identiteettiä. Just tässä puhuttiin, että kuinka iso osa siitä palautteesta mitä saadaan, tulee siinä muodossa, että jengi fiilaa niitä biisejä keikoilla. Niiden lisäksi tulee pari anonyymiä nettikommenttia ja jengi käy painaa tykkää-nappulaa. Kuuntelijaluvuista näkee, että jengi kuluttaa niitä biisejä, mutta sä et näe, mitä tunteita se niissä herättää. Keikoilla palaute on niin käsinkosketeltava: Kun on se biisi, missä on kova meininki, niin jengi hyppii toistensa niskassa – okei, toi on se tunne, mitä ne saa tästä. Tai kun on slovari ja näet lasittuneella katseella eturivissä laulavan tyypin, niin okei, tuon tunteen se herättää tuossa ihmisessä. Siihen jää koukkuun, ja kun se poistetaan, niin mietitään että antaako tämä musa ihmisille mitään enää, kun et pääse näkemään sitä livenä.

HM: Vaikka mekin ollaan julkisessa ammatissa, niin meidän vahvuuksia on, ettei mietitä olevamme hirveän ihmeellisiä. Jotkut luo artistiminänsä supersankarihahmoksi, mutta me ollaan enemmän käsityöläismentaliteetilla painettu menemään. Mutta kun ne keikat hiipuu siitä rinnalta, niin jonkinlainen identiteettikriisi tulee, että olenko mä artisti alkuunkaan, mitä helvettiä mä teen. Se nakertaa itseluottamusta. Ja kun miettii järjellä, niin siitähän puuttuu kaikki dopamiiniryöpyt mitä saat keikoilla, se yllätyksellisyys ja ne energiavyöryt.

Siirryitte Sonylle, koska halusitte levylle MGI:n (oikealta nimeltään Henri Lanz, Sonyn toimitusjohtaja) tuottaman biitin.

HM: Osittain pitää paikkaansa, mutta uskoisin, että oltaisiin saatu mieheltä tuotantoa myös entisessä levy-yhtiössä. Ei ollut ihan näin opportunistinen kela takana. Henkilökemiat oli siinä suurimpana asiana, Jannika Nyqvistiä seurattiin.

TH: Jannikaa tosiaan seurattiin. Haluttiin pitää sama porukka kasassa. Meillä on sellainen filosofia, että kun löytyy ne tyypit, joiden kanssa kemiat kohtaa, niin koetetaan pitää mahdollisimman hyvin kiinni heistä. Mutta kun käytiin ekan kerran MGI:n juttusilla, niin hänen näkemys teki kyllä vaikutuksen. Missään vaiheessa ei oltu kuitenkaan puheissa mistään käytännön duunista ja tuottamisesta. Kun levy oli aika loppusuoralla, Jusa oli että tässä olisi tällainen biitti tuolta Lanzilta. Me oltiin, että ai niin, sehän tosiaan on tuottaja!

HM: Monissa levy-yhtiöissä ei ole ihan sama tilanne. Esimerkiksi kun siirryttiin Universalille, niin toimitusjohtajana oli Nordlundin Jarkko, joka siirtyi sitten MTV:n toimitusjohtajaksi. Jos hänet laittaisi Logicin studion äärelle, niin en tiedä minkälaisia biittejä syntyisi! On mageeta, että Lanz on tyyppi, jolla on ollut kädet syvällä savessa vuosia. Se tuo ihan oman perspektiivinsä koko touhuun. Ja sitten voi vapaapäivinään lähetellä jotain biittikyhäelmiä artisteilleen!

TH: Toimitusjohtajalle on myös vähän vaikea sanoa vastaan siinä vaiheessa!

Kun soititte uuden levy-yhtiön palaverissa Zen-levyn demoversiota, kuului kollektiivinen parkaisu: Auta Antti!

TH: Itse asiassa kun soitettiin isossa palaverissa aika finaalivaiheessa olevaa demoa, niin meillä ei ollut noita Antin skittejä vielä. Ei oltu saatu tehtyä asiaa, koska jännitti Antin pyytäminen niin paljon. Pakoiltiin asiaa ja lykättiin, niin kuin ihmiset nyt tekee silloin kun on juttu mikä pitäisi saada hoidettua. Skittien paikalla oli vain Jusan tekemää jotain äänimattoa ja me selitettiin levy-yhtiön väelle, että ”ja tässä sitten tulee Antti Holma ja se puhuu vähän tällaisia ja tällaisia juttuja”. Siinä vaiheessa levy-yhtiö ei ihan hirveästi hiffannut, että mitä tästä on tulossa. Luojan kiitos, kun saatiin Antti kiinni, hän suostui.

HM: Meillä oli tietynlainen blueprint valmiina, mutta Antti nappasi hienosti kiinni. Tietysti tuo Auta Antti! oli sellainen meidän kela, ollaan kuunneltu keikkamatkoilla sitä podcastia. Se on kevyttä, mutta älykästä ja siinä on syvällisempi taso. Tämä oli meidän tapa valjastaa Antti tekemään Auta Antille jatkoa. Voidaan kuunnella omaa albumia sitten jatkossa keikkamatkoilla.


Teitä jännittää, että Holman skiteistä tulee albumin kuunnelluimmat biisit Spotifyssa.

HM: Toivotaan! Sehän olisi aikamoista, että saisi tehtyä sellaisia skittejä. Tässä on kaksi vaihtoehtoa: Joko levy on niin armoton floppi, ettei muut kerää ollenkaan striimejä, paitsi Holman skitit muodostaa kuuntelutilastoihin oudon pylväikön. Toinen vaihtoehto on se, että albumi on menestys ja Holman skitit vielä suurempi menestys.

TH: Saisin kyllä paljon tyydytystä siitä, että Spotifyn Top 50 -listan kolme ensimmäistä sijaa menisi Antti Holman skiteille.

Zen on paras konseptialbumi sitten Paperi T:n Malarian pelon.

HM: Ei henkilökohtaisesti tule lähivuosilta mieleen suomalaisia konseptialbumeita, mitkä olisivat tehneet vahvan vaikutuksen. Tekijänä haluaisin uskoa, että on, mutta en ihan suoraan lähtisi tuollaista töräyttelemään!

TH: Oma suhtautuminen omiin levyihin tuppaa olemaan se, että siinä vaiheessa kun niitä tekee, tuntuu että tämä on parasta paskaa, mitä ollaan koskaan tehty. Kun saa sen pois käsistään, niin itselle tulee fiilis, että olikohan se sittenkään näin. Ja kun on kulunut jonkun aikaa julkaisusta, nousee niitä ajatuksia, että sinne jäi keskeneräisiä asioita. Luulen, että oma sisäinen kriitikko herää tämänkin levyn suhteen, kun saa ensin vähän etäisyyttä. Malarian pelko on niin onnistunut tekele, etten minäkään uskalla väittää…

HM: Tässä kun olen vähän miettinyt suomalaisten konseptialbumien spektriä, niin vaihtaisin kysymyksenkin: Onko Gasellien Zen Ismo Alangon Kun Suomi putos puusta -levyn jälkeen vahvin konseptialbumi? Vastaus jää kuitenkin kuulijalle.

TH: Toivoisin, että olisi sellaista jenkkimäistä itsevarmuutta, että voisi lyödä nyrkkiä pöytään ja huutaa, että no onhan se!


Gasellit lopettaa sitten, kun teillä ei ole enää kriisejä eikä ahdista.

HM: Voi hyvin olla. Kyllä kriisit ja ahdistus ovat olleet dynamona meidän taiteellisessa luomisessa. Iän myötä itsestäni ainakin tuntuu, että ongelmat helpottaa. Tai ne on niin tuttuja ongelmia, ettei niille viitsi antaa samalla lailla palstatilaa. Elämähän on siitä hienoa, että juuri kun sä kuvittelet, että sulla ei ole niitä ahdistuksia, niin tulee joku uusi patti kaulaan tai hirveät peräpukamat.

TH: Räppi mielletään niin omakohtaiseksi kerronnaksi, että kuulija olettaa, että tämä biisi kertoo tuon viime viikonlopusta. Mutta eihän musa teko niin mene. Siinä saattaa peilata jotain fiiliksiä viiden vuoden takaa. Ei se ole vain avointa päiväkirjaa, vaikka sellaisena sitä tykätään kuunnella.

HM: Jos räppäri sanoo biisissä, että tapoin miehen ja ryöstin pankin, se otetaan totena. Jos Johnny Cash laulaa saman, sitä pidetään lyriikkana. Mulle riittää vain yksi kokemus kumpaakin ja mä voin kirjoittaa siitä lopun ikääni.

Ruuhka-biisin myötä Thube ja Päkä asettuvat ehdolle kunnallisvaaleissa vasemmistoliiton listalta.

TH: Valitettavasti ei! Nostan hattua kaikille, jotka lähtevät ehdolle. Meidänkin tuttavaporukasta on pari: Feniks Willamo meidän keikkamyynnistä lähti ehdolle ja Bassoradion Tuke eli Tuomas Tuomi-Nikula taitaa olla myös. Kunnallispolitiikka on se kaikista vähiten seksikäs politiikan muoto, ja on se aika kuivaa tapella jostain kaavamuutoksista ja änkyröidä menemään. Jos sulla riittää palo ja energia siihen, niin se kuitenkin vaikuttaa eniten meidän elinympäristöön. Hatunnosto. Itseäni politiikka ei niin paljon kiinnosta.

TH: Puhuttiin Päkän kanssa siitä, että räppi on musaa, missä elinympäristö on läsnä, on kaupunginosabiisejä ja muuta. Me ollaan jonkin verran näitä juttuja tykätty Päkän kanssa jauhaa ja pyöritellä. Ruuhka-biisistä tuli vähän pamflettia muistuttava turhautuminen siihen kaikkeen mitä Helsingissä tapahtuu tällä hetkellä, vaikka siis Helsinki on loistava mesta asua ja elää edelleen. Mutta esimerkiksi vuokrakämppien hankkiminen tai ensiasunnon ostaminen menevät koko ajan vaikeammaksi ja kalliimmaksi. Ihan normiduuneissa käyvätkään ei saa säästettyä ensiasuntoon rahaa.

Pasilan studionne on mancave, jossa toimitte toistenne keittiöpsykologeina.

HM: Pitää paikkaansa, eikä varmaan tarvitse edes avata sen enempää. Nappioletus!

Gasellien olisi pitänyt soida Aikuiset-sarjassa.

HM: Katsoin sen ekan kauden aikanaan ja kyllä me oltaisiin siihen sovittu. En muista, että mitä siinä soi. Ehkä Yle halusi säästää Teostoissa, eikä laittaa soimaan Gaselleja, mitä kuitenkin nuoret aikuiset oikeasti kuuntelee! Siinä sarjassa oli aitoutta tavoiteltu, niin ihmettelin kyllä miten vähän Gasellit siinä soi.

TH: Ehkä aika on ajanut meistä ohi, ja meidän musan pitäisi soida Varhaiskeski-ikäiset-sarjassa.

HM: Aikuiset on kyllä freesi sarja, mutta ehkä sitä itse on jo tosiaan varhaiskeski-ikäinen, että ihan kaikkeen ei samastunut. Ei ole enää ihan yhtä tiukka hipsteritarkkuus siinä, mitä saa duunata. Mutta meidän musa saisi kyllä soida telkkarissa enemmänkin, ihan missä sarjassa tai kanavalla vaan. No ei ehkä missään äärioikeisto-ohjelmassa tai islamistisissien teloituskanavalla… tai no, kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta.

Aika olisi kypsä Karri Koiran ja Ruudolfin uudelle tulemiselle.

TH: Ehdottomasti.

HM: Kyllä, aina olisi. Kaksi tekijää, jotka ovat olleet aina meille isoja esikuvia, ja joista on muodostunut meille kollegoita. Se kombo on maaginen.

TH: Kun saatiin levyprosessi kunnolla päätökseen, niin palkittiin itsemme niinkin riemukkaalla tavalla, että tilattiin pizzaa studiolle ja katsottiin Multishow-dvd verestääksemme muistoja. Sitä katsoessa tuli vain niin vahva fiilis, että siinä porukassa, varsinkin Rudyssä ja Karrissa on sellaista positiivista musikaalista elämäniloa, mikä on vaan huokunut niistä nuorina skloddeina yli. Tuli kiitollinen fiilis, että ollaan saatu tehdä Karrin kanssa pariin otteeseen musaa ja tutustunut Rudyynkin ja hän antoi siunauksen Oulunkyläst ikuisuuteen -biisin sämplelle. On mageeta, että nuoruuden idolit ovat antaneet kumileimasimella hyväksynnän.

Enää ei erota, mistä Thube Hefner alkaa ja mihin DJ Ibusal loppuu.

HM: Siis mä olen alkanut epäillä, että ne on sama mies!

TH: Tota on tullut itsekin pohdittua. Siinä vaiheessa kun on alettu tekee Gasellien musaa ja Ibusalin musaa, niin me molemmat on lähteneet siitä hetkestä. Tietynlaisesta tarpeesta tehdä jotain. Kun ”hahmoa” on luotu niin ei ole tehty kovin tiukkaa konseptisuunnittelua, mitkä tämän puolen ja mitkä tuon puolen jutut ovat. Ei se mikään ihme kai ole, että ne alkavat muistuttaa toisiaan. Maunulan muumio -biisi oli eniten Ibu-kamaa tuolta levyltä, siksi olikin ehkä aika luonnollista myös tehdä se biisi.


Hätis ei malta olla osallistumatta Jodel- ja Ylilauta-keskusteluihin.

HM: Mä tunnustan sen, että kun Jodel tuli, niin halusin saada karmatavoitteen täyttymään, koska joku sanoi että sitten sinusta tulee joku moderaattori ja ylijumala. Mä keksin nopeasti tavat nykiä esimerkiksi sieltä tunnustuksien palstalta karmaa. Silleen Hannibal Lecter -tyylisesti pääsin pään sisään, että esimerkisi mitkä kaikki seksuaalisuuteen liittyvät tunnustukset kerää hyviä karmapisteitä. Pelasin Jodelin läpi ja se oli lyhyt projekti, meni vain pari kolme viikkoa.

HM: DJ Ibusalin tai Thube Hefnerin mä olen nähnyt lukevan Ylilauta-keskusteluita, ja siitä rohkaistuneena menin itse katsomaan, mitä siellä puhutaan. Mulle on tullut sellainen fiilis, että DJ Kridlokk, Pyhimys ja DJ Ibusal kolmestaan pyörittää koko Ylilaudan räppikeskustelua, koska ainoastaan niitä jätkiä siellä mainitaan, niistä jaetaan jotain vanhoja meemeiksi muodostuneita kuvia. Ne on ainoita, jotka saa vilpitöntä palvontaa osakseen. Jonkun verran olen käynyt tasoittamassa näiden ukkojen paisuneita egoja ja käynyt kirjoittamassa jotain lokaa niistä! Tämä on selvitetty juttu.

Seuraava albumi kertoo golfaamisesta ja sijoittamisesta.

HM: Näin mä olen yrittänyt pojille puhua! Kaikki elämän osa-alueet ei toimi ehkä ihan niin hyvin kappaleiden sisältönä, mutta kyllä mä sitä kummeksun, kuinka vähän golf-aiheisia biisejä suomalaisessa populaarimusiikissa on. Se on hieno laji. Menin puoliksi huumorimielessä kokeilemaan, kun olin aiemmin tykännyt vain liimanhaistelusta ja seinän töhrimisestä. Golf on tuntunut etäiseltä ja se yhteisö hankalasti lähestyttävältä, mutta täytyy sanoa että on hienoa, kuinka tällaiset asiat on tulleet lähemmäksi tällaista normaalia ihmisarkea.

TH: Ihmettelen kyllä jos ei tule golf-aiheista suomiräppibiisiä, sen verran moni räppäri on viheriöllä.

Sanna Marinin hallituksen koronarajoitukset kohtelevat kulttuurialaa epäreilusti, ja alalle suunnatut tukipaketit ovat alimitoitettuja.

HM: Tämä on hankala tilanne, enkä koe että olisi ehdoin tahdoin mitään ammattiryhmää poljettu tarkoituksellisesti. Monet muusikot on pitäneet melua siitä, että voit käydä täydessä Ikeassa mutta et keikalla. Ollaan yritetty pitää tyyni mieliala meidän bändissä ja luotettu siihen, mitä hallituksen puolelta parhaaksi nähty.

TH: Ollaan tilanteessa, missä kukaan ei voi voittaa. Voisi sanoa, että on kohdeltu kulttuurialaa epäreilusti, mutta niin voisi sanoa monesta muustakin alasta: ravintoloitsijat voi olla sitä mieltä, terveydenhoitoalalla hoitajat on täysin ylityöllistettyjä, niitä on kohdeltu epäreilusti. Sen tämä kriisi aiheuttaa, me joudutaan kaikki kärsimään. Tällä alalla tilanne ei ole helppo. Monet tekijät ovat jääneet ilman niitä tukirahoja, mitä on jaeltu. Se aiheuttaa närää ja vitutusta, ymmärrän sen. Meillä on Suomessa kuitenkin tilanne pysynyt koko ajan aika hyvänä, joten kai hallitus jotain on tehnyt oikeenkin.

Jos Antti Holma olisi sanonut ei, olisitte kysyneet Sami Hedbergiä.

HM: Toi meni pieleen, mun henkilökohtaisella listalla oli seuraavana Eero Ritala.

TH: Tuossa on totuuden siemen siinä mielessä, että Hätiksen lempielokuvahan on Cheek-elokuva, minkä Hätis on nähnyt todistettavasti ainakin neljä kertaa. Ja siinähän on Antti Holma pääosassa. Kovana kakkosena kulttuurituotteista, mitä Miikka on meille kehunut, on Konttori eli suomiversio The Officesta. Veikkaan, että Miikka olisi ehkä Hedbergin halunnut, mutta ei uskaltanut meille muille ehdottaa, koska ei olla Samin ihan niin suuria faneja. Ehkä Hätiksen ja Hedbergin yhteinen komediakiertue on tulossa jossain vaiheessa.

HM: Se olisi kova.