Guinnesin maailmanennätyksiä ja albumilistojen kärkisijoituksia – BTS:n uusi albumi kappaleineen rikkoo ennätyksiä

BTS julkaisi uuden albuminsa Map of the Soul: Persona 12.4.

YouTube

Eteläkorealaisyhtye BTS:n uusi, 12.4. julkaistu albumi Map of the Soul: Persona rikkoo ennätyksiä. Albumi nousi listaykköseksi niin Yhdysvalloissa, Britanniassa kuin Australiassakin samalla, kun sen sisältämän kappaleen musiikkivideo rikkoi Guinnesin maailmanennätyksiä.

Yhdysvalloissa kyseinen albumi nousi Billboard 200 -listan kärkeen ja rikkoi yhtyeen omat aiemmat ennätyksen niin albumiyksiköissä (230 000) kuin albumimyynnissäkin (196 000) mitattuna. Kaikkiaan albumi on yhtyeen kolmas Yhdysvalloissa listaykköseksi noussut albumi. Aiemmin samaan ylsivät yhtyeen viime vuonna julkaisemat albumit Love Yourself: Answer sekä Love Yourself: Tear.

Yhtä lyhyen ajan sisällä samaan on yltänyt vain The Beatlesin harvinaisuuksia sisältäneet Anthology 1, 2 ja 3 -abumit, jotka julkaistiin vuosina 1995-1996. Nopeammin kolme albumia listaykköseksi on saanut vain The Monkees, joka teki saman tempun vuonna 1967 yhdeksän kuukauden aikana.

Tämän lisäksi BTS:n albumi teki myös kolme Guinnesin maailmanennätystä, kun yhtyeen kappaleen Boy With Luv musiikkivideo, jolla feattaa Halsey, sai vuorokaudessa 74,6 miljoonaa katsojaa YouTubessa. Kappaleesta tuli tällöin ”Eniten katsottu YouTube-video ensimmäisen 24h aikana”, ”Eniten katsottu musiikkivideo ensimmäisen 24h aikana” sekä ”Eniten katsottu K-pop-yhtyeen musiikkivideo ensimmäisen 24h aikana”.

Yhtye on lyönyt ennätyksiä YouTube-videoiden katsojamäärissä aiemminkin. Viime elokuussa BTS päihitti Taylor Swiftin ennätyksen eniten katsotun musiikkivideon osalta kappaleellaan Idol. Tällöin BTS:n musiikkivideota oli katsottu kaikkiaan 45 miljoonaa kertaa ensimmäisen vuorokauden aikana.

Boy With Luv -musiikkivideon voit katsoa alta.