Hajoamisen partaalla käynyt No Shame palaa kuvioihin uuden singlen kera – kuuntele

14.03.2014

Jonossa seuraava julkaistaan digitaalisena singlenä tänään. Kappale antaa ensimakua 16. toukokuuta ilmestyvästä The Last Drop -levystä.

Teksti: Linda Kämäräinen, kuva: Fullsteam

Pari vuotta hiljaiseloa viettänyt No Shame on palannut levytyskantaan. Tiedote kertoo yhtyeen toukokuussa julkaistavan albumin sisältävän sekä englannin- että suomenkielistä materiaalia.

Laulaja-kitaristi Sampsa Sarparannan kertoman mukaan yhtyeen kahden vuoden tauko johtui pitkään jatkuneista vaikeuksista löytää kokoonpanolle uutta rumpalia, ja bändi kävi tästä syystä jopa hajoamisen partaalla. Uusi rumpali Jussi Kenttämaa on tuttu muun muassa I Walk the Line -bändistä.

Kuuntele Jonossa seuraava alta:

Lisää luettavaa