Haloo Helsinki oli viime vuoden myydyin albumi, Julma Henri vuoden myydyin vinyyli

Ifpi julkaisi tilastot.

19.04.2018

Ifpi on julkaissut äänitemyynnin vuosikatsauksen, jonka dataan pureudumme tarkemmin sitä pureksittuamme. Mutta ensi alkuun kerrotaan vuoden myydyimmistä julkaisuista.

Vuoden myydyin single oli Ed Sheeranin Shape of You. Luis Fonsin, Daddy Yankeen ja Justin Bieberin Despacito kakkosena ja pronssia nappasi Reino Nordin Antaudun-singlellään.

Vuoden myydyimmästä albumista vastasi Haloo Helsinki!. Hulluuden Highwayta seurasivat Ed Sheeranin Divide ja JVG:n Popkorni.

Alun perin vuonna 2007 julkaistu Julma Henri & Syrjäytyneet -yhtyeen debyytti Al-Qaida Finland julkaistiin ensi kertaa vinyylillä. Albumi nousi vuoden myydyimmäksi vinyyliksi. Myös toinen suomiräpin uudelleenjulkaistu klassikko nousi listalle: Avaimen Punainen tiili löytyy sijalta viisi. Toiseksi myydyin oli Aivovuodon Dötöx ja kolmosena Queens of the Stone Agen Villains.

Top-kympit alla.

Lisää luettavaa