”Haluan luoda vain laiturin, johon kuulija voi kiinnittää itsensä” – The Hearing julkaisi uutta musiikkia

Jello-single enteilee Demian-albumia.

30.11.2018

The Hearing julkaisi tänään singlen Jello. Se on peräisin artistin kolmannelta albumilta, Demianilta, jonka oli määrä ilmestyä tänä syksynä, mutta julkaisu on siirretty ensi vuoteen.

”Kappaleen tekstissä käsitellään jonkinlaista muutosta. Ennakoidaan tulevaa, kuten elämässäkin, yhtäaikaa innolla ja peläten. En yleensä tykkää kertoa kauhean spesifisti, mitä juuri minä itse olen tehdessä ajanut takaa milläkin biisillä, sillä se ei ole niin tärkeää, ja koska sillä tavoin rajaan ulos mielikuvituksellisimmat tulkinnat. Haluan tälläkin kappaleella luoda vain laiturin, johon kuulija voi kiinnittää itsensä”, The Hearing eli Ringa Manner kommentoi.

Kappaleen on tuottanut artistin itsensä kanssa Samuli Kukkola, joka soittaa Mannerin kanssa Ruusut-yhtyeessä. Laulut on äänittänyt Artturi Taira ja kappaleen masteroinut TTLangen.

Jello on toinen single Demianilta – kuuntele biisi alta. Keväällä julkaistusta When in Doubt Repeat These Words -kappaleesta tarkemmin täältä.

Lisää luettavaa