Heinäkuussa helottaa – Rumban soittolistalla uusia lisäyksiä

Tilaa Rumban soittolista nyt Spotifyssa!

Liina Aalto-Setälä

Ajankohtaista on Rumban viikottain päivittyvä Spotify-soittolista, jossa on pääpaino tuoreessa hyvässä musiikissa. Lisäksi Ajankohtaista-listalle kootaan mukaan tällä hetkellä puheenaiheena olevia artisteja. Listaa seuraamalla tiedät missä mennään.

Lista löytyy jutun lopusta tai Spotifysta hakemalla: Ajankohtaista – Rumba. Alla muutama nosto listan sisällöstä.

Tilhet, pajut ja muutHeinäkuussa helottaa
Yhtye julkaisee akustisen kokoelmalevyn ja Heinäkuussa helottaa on siitä näyte. Kyseessä on biisi, mikä ei löydy yhdeltäkään albumilta, mutta saattaa todellisuudessa olla monille faneille hyvinkin tuttu. Näin yhtye avasi kappaletta omalla Facebook-sivullaan:

”Heinäkuussa helottaa saattaa jo ollakin tuttu, koska se on todellisuudessa meidän ihan ensimmäinen biisi, ja vuosia sitten sitä ekoilla keikoilla soitettiin. Levylle se ei vaan koskaan jostain syystä päätynyt. Hauskaa julkaista se nyt juurikin sellaisena versiona, jonka Juho aikoinaan kitarallaan näppäili.”

Kappale on herkkä ja kantava, eli taattua Tilhet, pajut ja muut -musiikkia.

JeremineKid again
Jeremine jakaa sängyn demonien kanssa ja kertoo siitä kauniisti. Kid again on isoa soundia ja herättää kysymyksen, miten artisti ei ole vielä lyönyt isommin läpi. Laulajalla on ääntä ja selkeää tunnetta, joka välittyy biisistä.

RebeccaFaded
Rebeccaan pätee samat kysymykset kuin edelliseen. Vahvaa, ammattimaista r&b:tä hyvällä vakuuttavalla äänellä. Rebecca on eräänlainen best kept secret ja isompi yleisö on aivan nurkan päässä. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen tapaus.

Lisäksi listalta löytyy muun muassa Mooa ja William.