Ilkka, Ismo, Kalle ja A.W. yhdessä taas – Neljä Baritonia tekee paluun!

Pop pop pop pop!

21.11.2022

Neljä Ruusua julkaisee 2. päivä joulukuuta yhtyeen 40-vuotista uraa kunnioittavan juhlalevyn nimeltään 40. Albumilla yhtye on tehnyt uusia versioita tunnetuista kappaleistaan yhdessä maamme ykkösartistien ja tuottajien kanssa.

25 vuotta sitten ensimmäisen ja ainoan singlensä Pop-musiikkia julkaissut Neljä Baritonia tekee albumilla paluun. Ilkka Alangon, Ismo Alangon, Kalle Aholan ja A.W. Yrjänän muodostama kokoonpano versioi Popmuseo -kappaleen.

Ensimmäinen näyte albumilta kuullaan jo perjantaina 25.11. kun Portion Boysin ja Neljän Ruusun uusioversio kappaleesta Seitsemän päivää selvinpäin julkaistaan. Levyn muina yhteistyöartisteina ovat mukana Pihlaja, The 69 Eyesin Jyrki 69, Lukas Leon, Ahti, Neumann, Aste, Niinja ja Bambi L. 80-luvulla -kappaleessa kuullaan myös Anssi Kelan kitarointia. Biisejä ovat tuottaneet MGI, Jaakko Salovaara, Timo Kämäräinen, Mikko Koivunen, Niinja, Samson, Tamu, Jimi Pääkallo, Zameezy, tuottajamatti ja Otava.

Tsekkaile biisilista ja tulevat keikat alta.

NELJÄ RUUSUA – 40 (julkaisu 2.12.)
1.Neljä Baritonia & Neljä Ruusua – Popmuseo
2.Portion Boys & Neljä Ruusua – Seitsemän päivää selvinpäin
3.Pihlaja – Missä vaan
4.Aste, niinja & Neljä Ruusua – Hunningolla
5.Neljä Ruusua feat. Bambi L – Sininen sunnuntai
6.Neljä Ruusua & Neumann (+kitara Anssi Kela) – 80-luvulla
7.Lukas Leon, Ahti & Neljä Ruusua – Sun täytyy mennä
8.Jyrki 69 & Neljä Ruusua – Veri
9.Neljä Ruusua – Tie ajatuksiin (40 versio)

Keikat:
02.12. Jyväskylä, Lutakko
03.12. Joensuu, Kerubi
05.12. Turku, Viking Grace
09.12. Hämeenlinna, Aulanko Areena
10.12. Helsinki, Vanha Ylioppilastalo
15.12. Espoo, Tapiolasali
16.12. Äänekoski, Painotalo
17.12. Turku, Teatro-sali

Lisää luettavaa