J. Mascis on tuottanut dokumentin, jossa ei haastattelujen perusteella edes tahtoisi olla – Night Visions -festivaalin musaleffat arvioitu

Night Visions -elokuvafestivaali tällä viikolla Helsingissä. Kohu- ja genreleffojen lisäksi ohjelmistossa muutama huomionarvoinen musiikkidokumentti: Freakscene: The Story of Dinosaur Jr. ja Tiny Tim: King For a Day.

Night Visions -elokuvafestivaali järjestetään Helsingissä tällä viikolla, 1.–5. joulukuuta. Ohjelmistossa on Paul Verhoevenin eroottinen nunnaluostaridraama Benedetta (2021), joka jakoi jyrkästi mielipiteitä Cannesissa, ja kohua herättänyt kauhutrilleri The Scary of Sixty-First (2021), joka ammentaa Britannian kuningashuoneeseen ulottuvasta Jeffrey Epsteinin rikosvyyhdistä. Night Visionsissa nähdään myös muutama huomionarvoinen musiikkidokumentti, jotka katselimme. Ohessa arviot dokumenteista Freakscene: The Story of Dinosaur Jr. ja Tiny Tim: King For a Day. Koko ohjelmiston esityspaikkoineen näet tapahtuman kotisivuilta.

Freakscene: The Story of Dinosaur Jr.

Dinosaur Jr. on trio, jonka jäsenet eivät oikeastaan pidä toisistaan. Se on bändi, jossa soittaminen ei ole koskaan ollut hauskaa. Musiikkiin suhtaudutaan otsa niin kurtussa, ettei hauskanpito koskaan edes käynyt mielessä. Basisti Lou Barlow totesi, ettei keikoille mennä soittamaan yleisölle vaan pahoinpitelemään heitä. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa ilmeni myös trion sisällä. Nyt, miltei 40 vuotta bändin perustamisesta, nariseva nokkamies J. Mascis on tuottanut dokumentin, jossa ei lakonisten haastattelujen perusteella edes tahtoisi olla. Yhdysvaltalaisen vaihtoehtorockin aliarvostettu pioneeri sai näköisensä elokuvan: introvertit antavat äänenpaineen puhua puolestaan.

Arkistomateriaali keikoilta on dokumentin suola. Ääneen pääsevät bändin lisäksi musiikkidokkarien usual suspects Henry Rollinsista Thurston Mooreen. Dokumentin perspektiivi on visusti Dinosaur Jr:ssä – katse nostetaan lipan alta ympäröivään maailmaan vain pariin otteeseen – ja painopiste jäsenten välisessä skismassa. Freakscenen on ohjannut Philipp Virus, oikealta nimeltään Philipp Reichenheim, joka sattuu myös olemaan J. Mascisin lanko. Lopputuloksesta päätellen dokumentin kohde ja tuottaja ei ole vaatinut silkkihanskoin käsittelyä, tosin eipä Mascisista sosiaalisesti pirskahtelevaa ja mukavaa nallekarhua saisi edes aseella uhaten. Dokumentti tuskin saa käännytettyä massoittain katsojia yhtyeen faneiksi, mutta Dinosaur Jr:n maailmaan uponneille Freakscene on juuri sitä mitä pitikin.

Jukka Hätinen

Tiny Tim: King For a Day

1960-luvulla julkisuuteen noussut Tiny Tim (oikealta nimeltään Herbert Butros Khaur, 1932–1996) oli omaperäinen taiteilija. Hän oli kokonaisvaltainen performanssi, jonka ura alkoi New Yorkin Greenwich Villagen klubeilta 60-luvulla. Jo tuolloin häntä pidettiin friikkinä, määrittelee eräs Tiny Timin ystävä ja aikalainen klubivieraiden asennetta kömpelön androgyynia hahmoa kohtaan.

Tiny Tim halusi olla kuuluisa, ja löysi kyseisillä klubeilla oman erikoisuutensa: hän lauloi korkealta ja soitti ukulelea. Tiny Tim oli sarjakuvahahmo, jonka syvästi uskonnollinen kasvatus ja viehtymys niin omaan sukupuoleen (50-luvulla hänellä oli pitkä suhde toisen pojan kanssa) kuin naisiinkin aiheutti hänessä suunnattomia tunnontuskia. Dokumentissa on animoituja kohtauksia, joiden taustalla ”Weird Al” Yankovic lukee Tiny Timin päiväkirjoja, joissa Tiny Tim rukoilee Jumalalta apua kiusauksiinsa.

Vuosien saatossa Tiny Timistä tuli USA:ssa julkkis. Hän esiintyi Johnny Carson Show’ssa, ja hänen häänsä televisioitiin suorana yli 40 miljoonaan kotiin samaisen show’n suorassa lähetyksessä. Mies ja ukulele -yhdistelmän viehätys hiipui kuitenkin muutamassa vuodessa. Köyhyydestä julkkikseksi noussut artisti muutti takaisin äitinsä luokse. Tiny Tim esiintyi uransa loppuvaiheilla sirkuksessa ja koulujen juhlasaleissa. 1996 hän kuoli lavalla sydänkohtaukseen.

Sinänsä taidokkaasti ja perinteisesti kerrottu dokumentti kertaa Tiny Timin elämänvaiheet nuoruudesta kuolemaan saakka. Välillä aikalaiset 60-luvulta ja muutamat julkkisfanit (kuten dokumenttiohjaaja D. A. Pennebeker) kertovat vuorotellen, kuinka suuri sydän suurella miehellä oli ja kuinka hieno artisti hän oli.

Arkistomateriaalista aistii ja näkee Tiny Timin karisman. Koko dokumentti näyttäytyy kuitenkin lähinnä intohimoprojektina, jonka sisältö ja kohde eivät kanna dokumenttia loppuun saakka.

Jarkko Fräntilä