Jodarok palaa sateen sumentamille kaduille uudella Polo ja parka -biisillään

Dödstilin julkaisema single ennakoi tulevaa Jodarok-sooloa.

18.12.2021

Alkujaan Kemmurusta tuttu Jodarok julkaisi eilen uuden biisin, joka kantaa nimeä Polo ja parka. Lahti-Sampan tuottama ja Dödstilin kautta ilmestynyt kappale antaa esimakua tulevasta Jodarok-soololevystä, jolta kuultiin jo kesällä tuplasingle Paras vuosi / Riitta.

Hellyttävän heiveröinen ihmiselämä väreilee Polo ja parka -kappaleessa kuin minä hetkenä hyvänsä särkymäisillään oleva arvoesine, mitä se tietysti onkin: emme voi tietää tulevasta, emmekä useinkaan hädin tuskin tiedä miten selviytyä nykyisestäkään. Samalla kappaleen läpi virtaa jonkinlainen levollinen varmuus siitä, että vaikka sadepisarat valuvat otsalla ja epävarmuuden tuulet riepottelevat jo valmiiksi kylmissään olevaa ihmispoloista, ei mitään hätää oikeastaan ole. Kun on nähnyt paljon ja selviytynyt vielä enemmästä, ei vahingossa lätäkköön astuminen ja nilkkojen kastuminen sen kummemmin hetkauta. Ensi kerralla vesilammikon ehkä osaa jo kiertää, oli yllä keltainen sadetakki tai ei.

Samalla kun kappaleessa kävellään verkkaisesti pitkin katuja, piirtyy talsimisen myötä näkyville merkityksistä painava verkko, jossa pintapuolisemmat teemat punoutuvat yhteen historiankirjojen lailla kahisevien universaalien todellisuuksien kanssa. Jodarokin räppien syövereistä kaikuu yksinäisyys, eksyneisyys ja juurettomuus, mutta toisaalta ankkureina toimivat ympäröivien olosuhteiden peruskalliomaiset ominaisuudet ja niiden lohdullinen väistämättömyys.

Tämän Jodarok kytkee sanojen merkityksillä leikitellen kaikista asioista vaatteisiin ja katumuotiin, mikä tuo biisiin kiinnostavaa kontrastia ja saa pohtimaan hyväosaisuuden painoarvoa verrattuna esimerkiksi kodittomuuden ja köyhyyden usein kasvottomaksi jäävään luonteeseen. Toisena rinnastuksena kappaleessa kulkee ihmissuhteiden päättymisen aiheuttama huoli ja suru, joka vertautuu talven mukanaan tuomaan fyysiseen pimeyteen – harvemminpa sääilmiöille kuitenkaan mitään voi, samalla tavalla kuin ei voimakkaille tunteillekaan. Helpommalla pääsee kun antaa kummankin olla, pyrkimättä taistelemaan niitä vastaan.

Polo ja parka tuntuu jatkavan saagaa, joka alkoi Aivovuodon toimesta marraskuussa 2019 – tällöin seikkailtiin incognitona rosoisten katujen mystisissä galakseissa, kun taas tällä kertaa kulmat eivät ole ihan yhtä teräviä eivätkä vastaan tulevat tiiliseinät ihan niin jyrkkiä. Polo ja parka on Kadut ei tiedä -biisiä pehmeämpi ja sumuisemmalla tavalla surumielinen, mitä osaltaan reunustaa Katri Helenan vuonna 1976 julkaistun Yksin kuljen sateeseen -biisin samplaaminen.

Jodarok-faneja hemmotellaan nyt oikein kunnolla, sillä kappaleeseen julkaistiin eilen myös musiikkivideo, joka on Atte Heinosen taitavaa tekoa. Videossa tavoitetaan silmää hivelevän haaveellisella tavalla juuri se kirpeänsuloinen melankolia, jonka kadulla kiiltelevien vesipisaroiden lailla kuohuvat sydänsurut väistämättä saavat aikaiseksi.

Videon ja biisin löydät alta.

Lisää luettavaa