Jyväskyläräppäri palaa kahden julkaistun albumin jälkeen ensimmäistä kertaa oman musiikkiuransa juurille – tekno on vahvasti läsnä

Pyrythekidin uusin biisi nojaa konemusiikkiin.

01.05.2022

Kesällä 2021 viimeisimmän albuminsa julkaissut Jyväskylästä ponnistava Pyrythekid tiputti perjantaina ensimmäisen kappaleensa sitten Kid 2 -albumin ilmestymisen. Pyrythekidin ura on ollut tasaisessa nousussa sitten vuonna 2020 ilmestyneen debyyttilevyn, ja artisti voittikin viime vuonna YleX:n Läpimurto-äänestyksen.

Perjantaina Monspin kautta ilmestynyt Tipsy yhdistelee konemusiikkia ja räppiä: kappaleen pohjalla hakkaa tasabiitti, jonka ympärille muokatut elementit vievät tunnelmassa suoraan keskelle yötä, mieluiten jonkin lähiklubin tanssilattialle häikäisevästi sykkivien valojen alle. Tekno soljuu luontevasti Pyrythekidin riimittelyn kanssa, mutta eipä räppäri olekaan ensimmäistä kertaa asialla, sillä hänen musiikissaan ovat kaikuneet konemusiikin konventiot aikaisemminkin.

”Kyseessä ei ole mikään tunteellinen biisi, mutta itsestäni tuntuu, että tämä on jollain tapaa ensimmäinen biisi, jossa palataan ajassa paljon taaksepäin omassa elämässäni ennen räppiä”, Pyrythekid kommentoi. ”Palataan aikaan kun vielä aktiivisesti tein ja soitin itse konemusiikkia.”

Viime elokuussa Rumban haastattelussa Pyrythekid kommentoi Kid 2 -levyään näin: ”Tekoprosessi oli aika samanlainen, mutta ensimmäinen levy oli aika paska, ja tämä uusi on hyvä. Tämä on ensimmäistä kertaa oikeasti levyn kuuloinen levy. Tässä on yhtenäinen saundi ja kaikki on hiottu loppuun.” Voit lukea koko haastattelun täältä.

Kuuntele alta Tipsy-kappale.

Lisää luettavaa