Kaikkien aikojen oudoin kotimainen festivaali täydensi ohjelmistoaan – tällaista ei ole Suomessa ennen nähty

Alkaa olla kattaus kohdillaan, huh!

25.05.2023

Epäjohdonmukaisten tanssijaiset -festivaalit on täydentänyt ohjelmistoaan.

Ensimmäisen kerran kerroimme festareista täällä. Tulloin kerroimme festareista seuraavaa:

”Kuusamossa järjestetään kansainvälinen esittävien taiteiden tapahtuma 2.–5. päivä elokuuta. Epäjohdonmukaisten tanssijaiset -niminen tapahtuma järjestetään Rukajärven hylätyllä golfkentällä… Kirjavan musiikkiohjelmiston kärkinimenä on Englannista saapuva Spiritualized, joka nousi 90-luvun lopulla maailmanmaineeseen Ladies and Gentlemen We Are Floating in Space -levyn myötä… Muita ehdottomia päänimiä ovat kulttiyhtyeiden kulttiyhtye The Brian Jonestown Massacre sekä festareiden kokeneinta kaartia edustava kokeellisuuden legenda FaUSt. Ulkomailta paikalle saapuu myös Daughters of Reykjavik, Ahmed Fakroun, Dungen, Sueden kitaristina tunnettu Bernard Butter sekä Rozi Plain.”

Edellä mainituista Dungen on valitettavasti joutunut perumaan, mutta eipä hätää, tänään julkistettu lista uusia nimiä on huikeaa luettavaa. Mukaan on saatu ulkomailta esiintyjiä kuten Echo and the Bunnymen (UK), Steve Mason (UK), congratulations (UK), Eva Lunny (UK), Kerosene Kream (SE), le volume courbe vs. Grimm Grimm (FR/JP), Les Big Byrd (SE), MF Tomlinson (AU), Noda Pappa (GR), Sucks to be you sekä Nigel (IS) – plus toki kaikki kotimaiset siihen päälle. Huh huh!

Katso postaus alta.

Lisää luettavaa