Kakku räppää dekkiensä takana ihailua herättävästä myyttisestä dj-hahmosta

Kappaleessa otetaan samalla leikkimielisesti kantaa naisoletetuista musiikintekijöistä käytettäviin etuliitteisiin.

27.03.2022

Johanna-levymerkille kiinnitetty rap-tulokas Kakku julkaisi perjantaina debyyttisinglensä, jonka nimi on Mimmi Dj. Kappaleessa vierailee Heikki Kuula, ja sen on tuottanut Mats Takila, joka on tehnyt musiikkia myös muun muassa Pyhimyksen ja Mikael Gabrielin kanssa. Biisissä otetaan leikkimielisesti kantaa naisoletettujen musiikintekijöiden kohdalla usein täysin turhaan käytettyihin etuliitteisiin, kuten naisartisti, naisräppäri tai tämän kappaleen kyseessä ollessa mimmi-dj.

Kappaleessa aaltoillaan sulavasti untuvaisen romanttisen tunnelman ja oivaltavasti vanhoillisiin partiarkaalisiin asenteisiin rivien väleistä kantaaottavien lyriikoiden välillä. Biisin läpi pätevän huolettomasti asteleva mimmi-dj ei anna itsensä tulla pompotelluksi sukupuoleen kohdistuvien alentavien olettamuksien pohjalta, vaan luottaa mittavaan levykokoelmaansa ja tiukkoihin skrätseihinsä. Kappale muistuttaa siitä, kuinka absurdeja monet musiikkiympyröissä vallitsevat sukupuoliolettamuksiin ripustetut asetelmat ovat, pitäen samalla huolen siitä, että pehmeä ilmapiiri suorastaan hellii kuulijaa.

”Biisi kertoo siitä, kun rakastuminen tapahtuu klubin tanssilattian sijaan dj-kopissa. Tämä on inhimillinen rakkaustarina, joka on omistettu musiikille ja sille tunteelle, kun toinen herättää jännityksensekaisen ihastuksen lisäksi omia epävarmuuksia, mutta vetää silti pakottavasti puoleensa”, Kakku kertoo kappaleesta.

Kakku kirjoitti runoja nettiin jo ala-asteella, ja keräili vihkoonsa lyriikoita muun muassa Eminemiltä ja Patti Smithiltä. Ensimmäiset biisinsä artisti räppäsi puhelimensa sanelimeen Youtubesta haettujen biittien päälle, päätyen lopulta näistä lähtökohdista suomiräpin tielle.

Kuuntele Mimmi Dj -biisi alta.

Lisää luettavaa