Kanadalainen kulttibändi Godspeed You! Black Emperor julkaisee uuden albumin

GY!BE julkaisee uutta.

04.03.2021

Godspeed You! Black Emperor julkaisee uutta musiikkia lähes neljän vuoden jälkeen. 2. päivä huhtikuuta ilmestyvän levyn nimi on G_d’s pee AT STATE’S END.

Kanadalaisen kulttiyhtyeen edellinen levy Luciferian Towers ilmestyi vuonna 2017.

Albumi ilmestyy yhtyeen oman Constellation Recordsin kautta tupla-LP:nä ja digitaalisesti. Yhteensä neljästä raidasta koostuva kokonaisuus on kestoltaan noin 50 minuuttia.

Vuonna 1994 perustettu  yhtye on julkaissut uransa yhden ep:n ja kuusi studioalbumia. Neljä ensimmäistä F#A#∞, Slow Riot For New Zero Canada, Lift Your Skinny Fists Like Antennas To Heaven ja Yanqui U.X.O. julkaistiin 1997 – 2002 välisenä aikana ennen yhtyeen taukoa.

Kymmenen vuotta myöhemmin yhtye julkaisi Polaris Music Prizella palkitun Allelujah! Don’t Bend! Ascend! -albumin. Sen jälkeen bändi on julkaissut vielä kaksi albumia.

Lisää luettavaa