Kansainvälisesti huomioitu poptulokas Bambi L julkaisi kujeilevan rakkauslaulun

Kuuntele Xtra Careful.

21.08.2020

Helsinkiläinen poptulokas Bambi L kiinnitti huomiomme viime syksynä esikoissinglellään Hotel Sounds.

”Eka sinkku otettiin vastaan uteliaisuudelle ja kiinnostuksella, sain oikeestaan pelkkää hyvää palautetta, mikä on tietenkin ihanaa. Tuli vaan tosi kiitollinen ja lämmin olo!”, Bambi L, oikealta nimeltään Maiju Lindell, kertoo.

Bambi L julkaisi tänään toisen singlensä, jota hän kuvailee kujeilevaksi ja rennoksi rakkauslauluksi. Xtra Careful nostettin Spotifyssa Suomen, Saksan, Tanskan ja Sveitsin New Music Friday -listoille, joten myös muut ovat bonganneet artistin.

”Tämä toka sinkku tulee ulos ihan omakustanteena, niin se jännittää ekstrapaljon, enkä uskalla odottaa kauheasti mitään. Tietenkin toivon, että se resonoisi tässä ajassa mahdollisimman monelle ihmiselle.”

Kappaleen on tuottanut berliiniläistuottaja King Kvng ja biisillä vierailee newyorkilaisräppäri Drama B.

”Berliinissä ollessani päätin että aion tehdä mahdollisimman paljon sessioita eri tuottajien ja kirjottajien kanssa ja King Kvngiin eli Bruno Khangiin tutustuin Facebook-ryhmän kautta. Äänitettiin biisi, josta oli jo olemassa mun kyhäilemä piano-laulu demo ja Bruno teki siihen killerin tuotannon! Vähän aikaa sen jälkeen sain Brunolta viestin että Drama B oli äänittänyt räppiosuuden tähän biisin. Kun kuulin sen, se oli ihan huikea ja sopi biisin todella hyvin! Toi just sopivasti kontrastia! Myöhemmin kävi ilmi, että Bruno ei ollut edes koskaan tavannut Drama B:tä, oli vaan laittanut viestiä somessa! Ja mäkään en siis oo tavannu häntä, mutta vaikuttaa mukavalta ja tekee palolla omaa juttua! Ois kyllä siistii mennä joskus Nykkiin moikkaa sitä.”

Kuuntele biisi alta.

Lisää luettavaa