Kansainvälistä soundia Kuopiosta – haastattelussa Luna Kills -yhtye

Luna Kills julkaisi hiljattain uuden singlen.

01.05.2021

Rumban juttusarjassa nostetaan esiin nousevia ja potentiaalisia nimiä. Jutussa käydään läpi paitsi artistin suhtautumista musiikkiin, myös sitä miten artistin polulle ikinä päädyttiin. Edellisessä osassa oli Rebecca, sen löydät täältä.

Tällä kertaa vuorossa on kuopiolainen rock-yhtye Luna Kills. Hiljattain Liar, liar -sinkun julkaissut yhtye kertoo musiikistaan ja bändien asemasta.

Mikä soi napeissa just nyt?
LR: ”Tällä hetkellä on Lilith Czarin King on soinut loopilla viimeisen kuukauden. Lilith oli täysin uusi tuttavuus, joka kyllä iski kyntensä kiinni ensimmäisellä kuulemalla. Biisin aihe on todella tärkeä ja myös ajankohtainen.”

”Mielenkiintoisinta kamaa kokonaisvaltaisesti on tarjoillut Wargasm (UK). Bändin musiikki on todella provokatiivista ja ainakin itselle se asenne mitä he takoo läpi on vaan tosi inspiroivaa. Bändiä kuunnellessa joka kerta herää inspiraatio tehdä musiikkia.”

SP: ”I Dont Know How But They Found Me -bändin Razzmatazz-levy.
Tää bändi vaan jotenkin resonoi jotain freshiä energiaa. Bändi on käsittääkseni basistin ja rumpalin projekti ja sen kuulee (hyvällä tavalla) biiseissä. Plus laulajalla on tosi hyvä ääni.”

”Sitten kovassa kuuntelussa on myös Polyphia, mikä tuo instrumentaalikitaramusiikkiin mielestäni jotain mitä ei ole kuultu, tai mitä en ainakaan itse ole kuullut.”

Mist sä tuut?
LR ja SP: ”Tähän melkein voi laittaa sellaisen kollektiivisen vastauksen molemmilta, koska matka on lähes sama. Ollaan molemmat täältä Kuopiosta ja itseasiassa ollaan toisillemme lähisukua, tarkemmin serkuksia.”

”Meillä ei hirveästi perheiden välillä ollut oikeastaan mitään kytköksiä musiikillisessa mielessä (ei niin minkäänlaista yhteismusisointia kissanristiäisissä tai edes huvin vuoksi) ja bändin perustaminen oli vaan jotenkin monen sattuman summa.”

”Samulin ensimmäiset varsinaiset bändiviritelmät loppuivat 2015 vuoden paikkeilla ja hän pisti viestiä, että haluanko laulajaksi rokkibändiin. Itsellä ei ollut mitään varsinaista bänditaustaa, vaan olin ollut musiikkiluokilla/konsan peruspuolella lähinnä esittämässä covereita, mutta kunnianhimo ja tavoitteet oli kuitenkin korkeammalla.”

”Siitä muutaman Whatsapp-viestin ja yhden yhteisen biisidemon jälkeen syntyi alku sille bändille mitä ollaan tänä päivänä.”

Silloin tajusin, että haluan artistiksi.
LR: ”Musta tuntuu, että melkein jokainen keikka mitä ollaan vedetty vaan vahvistaa sitä ajatusta uudelleen ja uudelleen. Jos pitäisi joku hetki valita, niin se varmaan oli ihan ekan singlen julkaisu ja julkkarikeikka. Oltiin tosi naiiveja ja tyhmiä silloin ja varsinkin minä, koska eka julkaisu on aina eka julkaisu, mutta muistan, että sillon oli se fiilis, että mä oon just tässä hyvä ja aion tehdä töitä tämän eteen mihin se sit ikinä vie.”

SP: ”Muusikoksi haluaminen on ollut todella nuoresta asti päämäärä, mutta ajatus artistiudesta lähti konkretisoitumaan mielessä ekaa levyä äänittäessä. Tuli sellainen fiilis, että tässähän voi ollakin jotain ja me voisimme ehkä olla ihan vakavasti otettava bändi.”

Musiikillinen esikuvasi?
LR: ”Jos vaan yksi pitää valita niin sanon, että Lana Del Rey. On paljon laulajia, jotka ovat vaikuttaneet enemmän biisinkirjoituksellisesta tai tuotannollisesta näkökulmasta, mutta Lanan takia opettelin uusia tekniikoita käyttää ääntäni. Se vahvisti itseäni laulajana ja varsinkin laulutekniikoiden sovittamisessa biiseihin sekä oman äänen käyttämisessä monipuolisemmin. Myös hänen tuotantonsa melankolia on asia, mikä nappaa myös musiikinkuuntelijana.”

SP: ”Muse – bändin kokeellisuus ja muuntautumiskyky levy levyn perään on ollut todella inspiroivaa ja se on vaikuttanut suuresti omaan ajatusmaailmaan musiikkia tehdessä.”

Supervoimasi?
SP: ”Meidän kuuntelijoilta ollaan napattu, että meidän bändissä on jotain tosi tuttua, mutta meitä ei ole ikinä pystytty suoranaisesti vertaamaan yhtään kehenkään, niin sanoisin, että meidän supervoima on meidän oma soundi. Ja myös ollaan paljon kuultu sitä, että me (varsinkin uudella julkaisulla) kuulostetaan todella kansainväliseltä ja se herättää Suomen sisällä mielenkiintoa.”

LR: ”Yksi supervoima on kyllä todellakin se kuinka DIY-ihmisiä me ollaan. Se ei ehkä erota meitä musiikillisesti, mutta se on todella suuri resurssi, kun on ammattiosaamista eri aloilta, jota voi vielä hyödyntää yhtyeeseen.”

Jos nyt kuulisit musiikkiasi ensimmäistä kertaa, niin mihin siinä rakastuisit?
LR: ”Meidän biisien flow’hun. Se fiilis, kun biisi joko saa tanssimaan tai moshaamaan, ideaalisesti molemmat saman biisin aikana. Sit tietty asenne, sitä pitää olla.”

SP: ”Julkaistut singlet ja tuleva levy kestää kuuntelua, joka kerta sieltä nappaa jotain uutta. Biiseissä on paljon mieleenpainuvia ja hyviä melodioita sekä koukkuja, joista uskon kuuntelijoiden innostuvan.”

Luna Kills?
LR: ”Musiikillisesti ollaan rokkia tai jotain sinnepäin, biisien sisällöllisesti käsitellään niin paljon henkilökohtaista elämää ja sinne puretaan kaikki tunteet, että se on ihan kuin julkinen päiväkirja.”

”Itselle on todella tärkeää, että kaikilla on hyvä olla. Me lähestulkoon asuttiin viime kevät ja kesä yhdessä, kun sävellettiin ja äänitettiin toinen levy niin siinä on pakko kaikilla olla jo niin suuri intohimo aiheeseen ja hyvät välit säällä kuin säällä, että homma pyörii. Ja keikkailu on todella tärkeää, sitä on kyl ikävä tällä hetkellä.”

SP: ”Meidän musiikki on raskaista aiheista mut silleen chillisti. Soundillisesti ollaan raskaan ja popimman kaman välimaastossa.”

”Tärkeintä bändinä meille on, että päästään toteuttamaan itseämme ilman rajoituksia ja sillä tavalla kuin itse haluamme.”

Vieläkö bändit elää?
LR: ”Se on totta, että bändejä on vähemmän. Tästäkin huolimatta Suomessa on valtavasti yhtyeitä ja paljon osaamista tässäkin osiossa, ehkä yhtyeet vain tarvitsevat enemmän näkyvyyttä ja mahdollisuuksia. Esimerkiksi ennen oli paljon enemmän kaikenlaisia bändiskaboja, missä mekin alkuaikoina grindailtiin ja voitettiin mm. studioaikaa ja festarikeikkaa. Tämmöiset mahdollisuudet tietenkin vaikuttavat positiivisesti uusien bändien syntymiseen.”
”Mutta niin kuin musiikkityylitkin, uskon että tämäkin asia kulkee sykleissä.”

”Meidän tavoitteena on jatkaa vaan musiikin tekemistä ja julkaisua. Kuuntelijallehan sillä ei todennäköisimmin ole mitään väliä onko kyseessä artisti vai bändi, kunhan musiikki resonoi.
Ja kun covid voitetaan niin päästään heittämään taas keikkaa, mikä on paras paikka tuoda esiin omaa musiikkia!”

SP: ””bändit on kuolleet”-keskustelu kuulostaa aika paljon samalle mikä käytiin sähkökitaroiden kuolemasta muutama vuosi takaperin ja myös jatkuvalle ”rock on kuollut”-mantralle, mutta kyllä kaikki edellä mainitut asiat itsensä ovat musiikkimaailmassa säilyttäneet, joskin niiden pohjalla olevat konseptit ovat uudelleen syntyneet.”

”Ja samalla linjalla Lotan kanssa, tehdään töitä yhtä paljon kuin ennenkin ja toivotaan, että keikoille pääsisi taas takaisin tulevaisuudessa.”

Lisää luettavaa