Kesä todella satutti meitä – muun muassa Ariana Grandelle hittejä tehnyt kotimainen artisti kertoo ajasta jolloin menetti kontrollin

Alman uusi single käsittelee muutaman vuoden takaista kesää.

27.09.2022

Heinäkuun alussa ilmestyi ensimmäinen single Alman tulevalta albumilta. ”Biisissä nautiskellaan antaumuksella nuoruuden ja kauneuden värikkäistä sävyistä”, kirjoitimme tällöin Everything Beautiful -nimisestä biisistä. Sittemmin Alma on ehtinyt esitellä tulevan albumin sävyjä elokuussa ilmestyneen I Forgive Me -kappaleen muodossa, ja julkaisi viime perjantaina kolmannen singlen. Kyseinen Summer Really Hurt Us sai alkunsa jo pandemian aikana Zoom-sessareissa, ja viimeisteltiin Ruotsissa muun muassa Taylor Swiftin ja Tove Lon kanssa työskennelleen Elvira Anderfjärdin kanssa.

”Kappaleessa palaan muutaman vuoden taakse, jolloin koin menettäväni kontrollin”, Alma kertoo. ”Tein keikkoja toisensa perään ja juhlin paljon – se yhdistelmä ei ole kovin hyvä. Olemme kaikki vain ihmisiä, ja elämän koetellessa meillä on tapana tehdä asioita, jotka satuttavat sekä muita että itseämme. Tuo kesä opetti, että olen tosi onnekas, kun minulla on mahtava ystäväporukka ympärilläni. He ovat aina tukenani ja auttavat minua, ihan sama mitä kävisi.”

Kappale on kirjavuudessaan mehevän puhutteleva. Se pyydystää sisälleen sen vimman, joka saa ihmisen tekemään impulsiivisia hetken hyvään tähtääviä ratkaisuja, mutta käsittelee myös siitä samasta impulsiivisuudesta usein seuraavaa syyllisyyttä, katumusta ja surua. Tuotannollisesti kuin massiivisena diskopallona kimalteleva kappale kutsuu tanssilattialle keventämään oloa, leijumaan unenomaisissa pilvenhaituvissa ja muistamaan kesän viimeisiä henkäyksiä. Kohta on taas pimeää ja kylmää, mutta onneksi Alman levy on vasta tulossa.

26-vuotias Alma on kerännyt yli 650 miljoonaa maailmanlaajuista striimiä ja tehnyt hittejä muun muassa Ariana Grandelle ja Miley Cyrusille. Hänen debyyttialbuminsa nousi Suomen albumilistan ykköseksi. Myöhemmin tänä syksynä hän suuntaa Euroopan-kiertueelle ja esiintyy myös Helsingin Tavastialla 18. marraskuuta. Lippuja keikalle voit ostaa täältä.

Katso alta uuden kappaleen virallinen musiikkivideo.

Lisää luettavaa