Keskiyöt pelastettu – Foo Fighters julkaisi kymmenennen albuminsa

Yhdeksän biisiä uudella levyllä.

06.02.2021

Foo Fighters -yhtyeen katalogi pursuaa biisejä ja nyt niitä ilmestyi levyllinen lisää, kun yhtyeen kymmenes albumi ilmestyi. Kokonaisuudessaan Medicine at Midnight -albumilta löytyy yhdeksän biisiä.

Levyltä julkaistiin etukäteen Shame Shame, No Son Of Mine ja Waiting On A War -kappaleet. Suomenkin radioaalloille eksynyt Waiting On A War on omistettu solisti Dave Grohlin Harper-tyttärelle.

Medicine at Midnight -albumia on ollut tuottamass Greg Kurstin, tuttu nimi edellisenkin levyn takaa.

Kymmenes albumi on saanut osakseen positiivisia arvioita, joskin The Guardian-lehdessä albumia kuvailtiin musiikiksi vessatauoille bändin keikoilla.

Tutustu uuteen tuotantoon alta, koko levy sitten suoratoistopalveluista.



Lisää luettavaa