Kirpputorilta löytynyt kalimba johti kappaleeseen, jossa nuori musiikillinen monilahjakkuus todistaa oppirahojen tulleen maksetuiksi

Pessan edellistä singleä selkeästi räpimpi kappale on väkevä ja itsevarma.

07.05.2022

PME:lle viime vuonna kiinnitetty nuori musiikillinen monilahjakkuus Pessa julkaisi eilen uuden kappaleen, joka edeltää hänen vielä tänä keväänä tulossa olevaa ep:tään. Tuntei edustaa tulevan r&b-painotteisen julkaisun räpimpää puolta, sillä kunnianhimoisesta työskentelystä ja musiikille omistautumisesta kertova kappale on suoraviivaisen itsevarma.

”Tulevalla projektilla on paljon rennompaa r&b-soundia, joten tämä biisi tuo hyvin kontrastia siihen vähän synkemmällä tunnelmalla”, Pessa tiivistää.

Verrattuna artistin viime lokakuussa ilmestyneeseen keveän leppoisaan Pysyn tääl -biisiin uusin lohkaisu onkin erityisen väkevä. Pehmeän lyyrisen Pessan sijaan saamme nimittäin tutustua kyseenalaistamattoman vakuuttavaan räppijäbä-Pessaan, joka tiputtelee luontevia riimejä niin helppojen ”bägien” tekemisestä kuin oppirahojen maksamisestakin.

Luontevuus on kappaleen kohdalla avainsana, sillä Pessaa ei voi liian yritteliääksi kuvailla. Hän hoitaa homman kotiin rennoilla tyyleillä, itsestään sen kummempaa numeroa tekemättä, ja onnistuu juuri siksi luomaan kerta toisensa jälkeen kiinnostavia kappaleita.

Biisin syntyprosessiin liittyy aivan oma tarinansa, joka kielii Pessan musiikillisesta mielikuvituksellisuudesta: ”Olin frendin kanssa kirpparilla ja siellä tuli vastaan kalimba (puinen pieni laatikko, jossa on rautaisia kieliä). Se oli aika huonossa kunnossa, mutta sain soitettua sillä juuri ja juuri yhden hyvän kuuloisen soinnun. Päätin, että äänitän tätä heti kun pääsen himaan ja teen siitä biitin. Se soundasi hyvältä, joten päätin kirjoittaa siihen kokonaisen biisin”, Pessa sanoo.

Tuntei sai osakseen myös musiikkivideon, jonka on edellisten videoiden tapaan kuvannut Juuso Martikainen. Voit katsoa videon alta.

Pessa esiintyy tänä keväänä neljälle paikkakunnalle saapuvalla Rap City -kiertueella, jonka pääesiintyjiä ovat Gettomasa, Ibe, Etta ja Sexmane. Voit lukea kiertueesta lisää täältä. Lisäksi Pessa nähdään kesän aikana trumpetteineen muun muassa Kesärauhassa ja Blockfesteillä.

Lisää luettavaa