Kokoomuslainen kaupunginvaltuutettu ei kestänyt ”vihervasemmistolaisia” sanoituksia – oululaisbändin kuuntelu räjähti kasvuun

Oiva Väreen musiikki oli liikaa.

Suomi-twitterin hiekkalaatikolla koettiin lauantaina erikoinen performanssi, joka lisäsi oululaisbändin tunnettuutta. Oiva Väre -niminen yhtye sattui ajoittamaan neljän paikalliskeikan puhteensa niin, että erehtyi musisoimaan samalle terassille, missä seurueensa kanssa illasta yritti nauttia kokoomuslainen kaupunginvaltuutettu.

Yhtyeen sanoitukset olivat viimeksi mainitun twiittaajan mukaan ”vihervasemmistolaisia”, ja niissä jopa suoranaisesti ”vittuiltiin kokoomukselle”. Vapaa markkinatalous mahdollisti maisemanvaihdoksen, mutta jalomielinen poliitikko antoi ravintoloitsijalle ilmaisen neuvon Twitterissä:

”Vinkki: älkää palkatko terassille bändiä, joka soittaa poliittista musiikkia. Yrittäjä menetti nyt tuloja, kun emme kestäneet enempää sanoituksia.”

Kuten arvata saattaa, twiittiketju täyttyi kiinnostuneiden kommenteista. Näkemyksiä löytyi laidasta toiseen ja monet yrittivät udella yhtyeen nimeä. Kun bändille löytyi nimi, sen Hakkaa hippiä -singlen kuuntelumäärät lähtivät nousuun ja ylittivät 10 000 kuuntelun virstanpylvään Spotifyssa. Yhtyeen muut kappaleet ovat kellottaneet vain tuhatkunta kuuntelua.