Kovassa nousussa oleva hiphopia ja r&b:tä yhdistelevä artisti syventyy eroottiseen ihmissuhteeseen kesäisen tulisessa kappaleessaan

Faben uusi kappale WYD sai osakseen myös Espanjassa kuvatun musiikkivideon.

Hiphopia ja r&b:tä tyylikkäästi hyödyntävä Fabe julkaisi eilen kappaleen, joka on kolmas single Sonylle levyttävän artistin tulevalta albumilta. Myöhemmin tänä vuonna ilmestyvältä levyltä voinee odottaa paljon, sillä jo tähän mennessä julkaistut kappaleet ja niiden saama suosio puhuvat Faben taituruuden puolesta. Aiemmin tänä vuonna julkaistu ja kultaa striimannut Tähti-biisi nousi parhaimmillaan Suomen toiseksi kuunnelluimmaksi kappaleeksi, ja on pysytellyt julkaisustaan lähtien Spotify-listan kärjessä.

WYD on kesäisen hiostava kappale monellakin tapaa: samalla kun sen rytmit saavat lantion liikkumaan ja pään nyökkäämään, saa biisin tarinassa syttyvä eroottisen säihkyvä ihmissuhde posket hehkumaan kuumina. Fractious Frankin ja Danitellon tuottamassa kappaleessa Fabe avaa epäluottamukseen, ensinäkemältä räjähtävään ihastumiseen sekä uusiin mahdollisuuksiin liittyviä ajatuksia, joita höystetään kiistattoman itsevarmoilla toteamuksilla, kuten ”Me mentiin porukalla klubiin, 20 tonnii meni alkoholiin”.

Tarina ei lopulta kerro, onko kyseessä pelkkä seksuaaliselta pohjaltava leimahtava liekki vai pidempikestoinen ja syvempi yhteys, mutta eipä se kovin olennaista olekaan, sillä kappaleen hyvä ja huoleton meno pitää otteessaan.

Fabe on tänä keväänä viimeistellyt tulevaa albumiaan Espanjassa. Katso alta WYD-biisin tänään julkaistu musiikkivideo, joka kuljettaa suoraan eteläisen Euroopan lämpimiin tuuliin.

YouTube video

Lisää luettavaa