Kreikkalaisten hasislaulujen tunnelmia ja rakkautta rinnakkaisista universumeista – ennakkokuuntelussa Jaakko Laitinen & Väärä raha

05.12.2016

Jaakko Laitinen & Väärä raha julkaisee albuminsa Näennäinen perjantaina 9.12.

Rumballa on ilo ja kunnia tarjota levy ennakkokuunneltavaksi ilmestymiseensä asti. Lisäväriä musiikin lomaan löytyy Laitisen biisikohtaisten kommenttien muodossa soittimen alta.

Valheet ja kahleet
”Levy alkaa terävästi Valheet ja kahleet -kappaleen lainasävelillä. Luulin alunperin säveltäneeni kappaleen itse, mutta pahat aavistukseni saivat vahvistuksen kun selvisi että säkeistö on lainattu Ukrainasta ja kertosäe Venäjältä. Sanoituksessa yritetään tempoa irti kahleiden ja valheiden verkosta – teema joka läpäisee koko levyn ja pulpahtelee eri muodoissaan pinnalle eri kappaleissa. Slaavilaisen tunnelman kruunaa Pohjois-Italian Ferrarassa kansainvälisillä katusoittofestivaaleilla tapaamamme berliiniläisen Morgan Nickolayn balalaikka.”

Aman aman
”Filosofisista kysymyksistä siirrymme kakkoskappaleen myötä lemmenlaulujen suloisenkatkeraan maailmaan. ’Aman aman’ huokaillaan joka toisessa vanhassa kreikkalaisessa ja turkkilaisessa lemmenlaulussa, niin halusin itsekin tehdä laulun jossa näin sanotaan. Janne ’Schtimbo’ Hast sävelsi mahtavan Lähi-Itä-vaikutteisen sävelen. Levyversiolla on saavutettu runsauden kauneutta upeilla vierailijoilla: tanskalais-makedonialainen Bjonko Stosic klarinetteineen, Pitkäsen Matti viululla ja Timosen Tuomas perkoilla panevat parastaan.”

Kukkakimppu kainalossa
”Haitaristimme Marko ’Roinari’ Roininen toi Georgian lomareissultaan mystisen kokoelmalevykokoelman 12 albumillista runsasta gruusialaista populaarimusiikkia survottuna yhdelle cd-r:lle. Levy oli autolevynä meillä taannoin tehdessämme viikon verran koulukonsertteja Raahen seudulla. Sen muoviset soundit, hatzapuria ja tzaa tzaa tihkuvat puhaltimet, melodiat ja laulajat tekivät meihin suuren vaikutuksen ja Hast ja Niemelä päivittivät erään vanhan unkarilaistyyliseksi tarkoittamani rallatuksen georgialaisiin tunnelmiin ja näin sai muotonsa Kukkakimppu kainalossa. Sanoitus on kansanlaulunomaista rempseää ja pinnalta keveää lemmenluritusta!”

Näennäinen
”Teimme vuonna 2015 ensi-iltansa saaneeseen Saija Mäki-Nevalan Kihniö-dokumenttielokuvaan musiikit ja tunnuskappaleen. Jarkko ’Jargeli’ Niemelä sävelsi elokuvaan melodioita ja tämä instrumentaali jäi niistä sessioista yli eikä tullut elokuvaan. Tykkäsin tästä kreikkalaisvaikutteisesta melodiasta niin paljon että survoin siihen sanat! Mitä on elämä, mitä on todellisuus ja mitä ovat nämä vaikutelmat joita koemme maailmasta? Onko kaikki illuusiota ja simulaatiota? Sormi joka osoittaa kuuta ei ole kuu!”

Kultainen keskitie
”Sanoitus alkoi muotoutua luettuani Jari Tervon mainion rovaniemeläis-mäskäily-kuvauksen Pohjan hovi. Olin pyöritellyt ajatusta jo pidemmän aikaa ja tein monta versiota. Onneksi en tyytynyt ensimmäiseen vaan työstin ja annoin hautua ja tämä tipahti lopulta alitajunnasta eteeni! Roinari on säveltänyt osan kappaleesta Etelä-Italiassa, mikä antaa mukavan mannermaisen säväyksen rallin muuten aika kansanomaisiin tunnelmiin.”

Mustikan
”Tarina isoisän perinnekirveestä – joka on sama vanha, mutta sen sekä varsi että terä on vaihdettu – tulee mieleen Mustikan-kappaleesta. Alunperin oli tarkoituksenani opetella laulamaan turkiksi mustalaisklarinetisti Deli Selimin tutuksi tekemä Mastikan-kappale. Lemmenlaulu mastikaa ja Marlboro-tupakkaa polttavasta nuoresta kaunottaresta oli niin inspiroiva että tulin tehneeksi oman sanoituksen, Jargeli taas tykkäs minun sanoituksesta niin että halusi säveltää sen uusiksi. Ensimmäiset esitykset kappale sai kun soiteltiin pari kesää sitten Lemmenjoen kullankaivajille ja he tykkäsivät biisistä niin että sitä piti soittaa 6–7 kertaa illassa. Arvasimme että laulussa on sitä jotakin. Koska kappale on levytetty singleksi jo kerran niin lisämausteen albumiversioon tuo Bjonko Stosicin turkkilaisen tiukkaan tyyliin soittama klarinetti.”

Naamioleikki
”Ne on ihania hetkiä elämässä kun sähköpostiin on kilahtanut uusi demosävel Janne Hastilta. Janne kuunteli yhteen väliin, ja kuuntelee varmaan tällä hetkelläkin, paljon syyrialaista ja libanonilaista musiikkia – tässä biisissä kuuluu vahvasti nuo vaikutteet. Työstin tähän myös tämmöset filosofisemmat sanoitukset jossa ruoditaan niitä ajatustottumuksia mitkä kahlitsevat meidän katsantoamme ja olemistamme. Estävät meitä näkemästä ja näyttämästä totuutta ja eksyttävät meidät erillisharhoihin ja pois siitä mikä voisi olla ominta itseämme ja yhdistää meidät kaikkeen muuhun olevaan.”

”Soitettiin kappale muutama kuukausi sitten Berliinin lähiössä kulttuurifestareilla missä oli yleisössä paljon Syyrian pakolaisia. Alko kovat rivitanssit kun tämä kappale pärähti soimaan, oli mukava vilkuilla Hastin Jannen maireaa hymyää rumpujen takana kun tämä löi tahtia omaan sävellykseensä joka kosketti ja toivottavasti lohdutti tätä paljon kärsinyttä ja juuriltaan tempaistua ihmisryhmää. Jannen alkuperänen demo oli synalla tehtyä mahtavaa tämän päivän Lähi-Itä-soundista ammentavaa dabke-teknoa, niin tehtiin teknoversiokin tästä kun julkaistiin kappale syksyllä sinkkuna, kannattaa etsiä se käsiinsä ja kuunnella – siinä on Jouni J Rovaniemeltä räppäämässä mukana. Ehkä saahaan joskus tehtyä se Väärän rahan teknolevykin jota on vuosia lupailtu – turbo-etnoa, chalgaa ja manelea lappilaiseen tyyliin. Kaikki ajallaan!”

Kännissä ja pilvessä
”Anestis Delioksen rembetiko-klassikko 30-luvun Kreikasta Soura ke mastoura eli suomeksi Kännissä ja pilvessä vihdoin suomenkielisin sanoin. Onhan tätä kertsiä rallatetu Rovaniemellä ja vuosia, mutta päätin vihdoin tehdä alkuperäisten kreikkalaisten hasislaulujen tunnelmia kunnioittavat sanat myös säkeistöihin.”

Iku-Turso
”Edellisen levyni yhteydessä kuulin eräästä suusta moitetta että sanoitukseni kuulostavat valmiiksi vanhanaikaisilta. Tästä innostuneena päätin tehdä sanoituksen jossa totisesti kaivaudutaan vanhoihin aikoihin, eli miljardien vuosien taakse ja alkumereen. On hauska että monissa maailman syntymyyteissä elämän alkukotina on meri, ja onhan tiedekin todistanut sen alkumereksi. Vuosituhantinen myyttis-uskonnolinen intuitio osui tässä asiassa oikeaan! On oikeastaan inhottava ajatella että elämä oli vuosimiljardien ajan yksisoluista merenalaista toimintaa ennen kuin mitään monimutkaisempia muotoja ilmaantui. Ja nyt ollaan tässä! Paljonkohan ajatustottumuksistamme ja rationaaliseksi kuvittelemastamme toiminnastamme oikeastaan periytyykään nuilta aaltojen alaisilta esi-isiltämme ja äideiltämme?”

Supermarketin parkkipaikalla
”Mutta menneisyydessä ei sovi tosiaan liikaa velloa ja Supermarketin parkkipaikan kautta pääsemme kurkistamaan tulevaisuuteen. Valitettavasti olen joutunut varoituksena ihmiskunnalle maalaamaan hyvin dystooppisia näkymiä, mutta toivon ja uskon kuitenkin että jonkinlaista toivoa on ja toisenlainen todellisuus mahdollinen. Tämä oli kuitenkin ensimmäisiä yrityksiäni ennustamisen alalla, enkä osaa vielä määritellä minkä mahdollisista tulevaisuuksista kahvinporot minulle näyttävät. Ehkäpä seuraavalle levyllemme saan aikaiseksi utopistisen kappaleen! Sanoitus edustaa myös uutta tarinankerrollisempaa tyyliä ja pääsimpä siinä brassailemaan tsehovilaisella kului seitsemän vuotta -klassikolla.”

Niin paljon sanomatta jää
”Väärä raha tunnetaan runskaan purskahtelevasta hurmoksellisuudesta, mutta osaammehan me myös tunnelmoinnin taidon – siitä osoituksena Nieppi-Jarpan säveltämä tämä upea lemmenlaulu, jonka nimi on kumarrus rovaniemeläisen tangolaulajan Esko Rahkosen melkein saman nimiselle kappaleelle. Tässä pinta on jälleen lemmenlaulua, mutta myös käsitellään samaa itseksi tulemisen, ankaran rehellisyyden ja naamioiden problematiikkaa, mitä monet muutkin levyn kappaleet – joskin lemmenlaulun rakkaudellisella kuvastolla!”

Kosmologinen lemmenlaulu
”Levyn viimeinen ralli sinkauttaa kuulijan rakkaus-kuvaston kyydissä todellisuuden rajojen tuolle puolen halki multiversumien etsimään rakkaudelle otollisempia oloja rinnakkaisista universumeista. Eräshän tieteen hypoteesi on on että maailmankaikkeuksia on ääretön määrä ja kaikki mahdollinen ja mahdoton tapahtuu, on tapahtunut ja tulee tapahtumaan näissä äärettömissä maailmankaikkeuksissa. En ole tiedemies enkä muutenkaan tiedä minkälaisia todellisuuden syvärakenteet lopulta ovat, mutta halusin kuitenkin kirjoittaa lemmenlaulun, joka tutkii rakkauden problematiikkaa ja mahdollisuuksia multiversumi-teorian avaamassa äärettömässä maailmankuvassa!”

Lisää luettavaa