Kuulostavatko nämä liian samalta? – Bruno Mars ja Mark Ronson saivat jälleen syytteen tekijänoikeusrikkomuksesta

Uptown Funkilla on 2,8 miljardia näyttökertaa Youtubessa.

30.12.2017

Bruno Marsin ja Mark Ronsonin Uptown Funk oli jättihitti samantien sen ilmestyessä vuonna 2014. Sen jälkeen on kuulunut erinäisiä soraääniä aiheeseen liittyen, kappaletta kun on viskottu useammalla syytteellä. Esimerkiksi Zapp-yhtyeen More Bounce -kappaleen omistava Lastrada Entertainment  syytti kaksikkoa tekijänoikeusrikkomuksesta liiallisten samankaltaisuuksien vuoksi.

Tälläkin kertaa Mark Ronsonia ja Bruno Marsia syytetään tekijänoikeusrikkomuksesta. Sequence-yhtyeen mukaan kaksikko on kopioinut heidän vuoden 1979 hittiään Funk You Up. Yhtyeen mukaan Uptown Funkissa on merkittäviä ja olennaisesti samankaltaisia osuuksia, mitä heidän hitissään.

Todennäköisesti tällaisissa prosesseissa on muitakin toimenpiteitä, kuin vertailla kappaleita kuuntelemalla. Me voimme kuitenkin tehdä niin.

Vertaile biisejä alta, löytyykö näistä mitään samaa. Suosittelemme aloittamaan tämän ruljanssin tuosta Brunon ja Markin kappaleesta, tuolla toisella on mittaa 10 minuuttia. Jos yhtäläisyyksiä on, niin kenties ne löytyvät nopeammin kuin kymmenessä minuutissa. Emme tietenkään kiellä kuuntelemasta koko spektaakkelia.


Lisää luettavaa