Laulu kaiken menettäneestä – Rumban soittolistalla uusia lisäyksiä

Tilaa Rumban soittolista nyt Spotifyssa!

26.01.2021

Ajankohtaista on Rumban viikottain päivittyvä Spotify-soittolista, jossa on pääpaino tuoreessa hyvässä musiikissa. Lisäksi Ajankohtaista-listalle kootaan mukaan tällä hetkellä puheenaiheena olevia artisteja. Listaa seuraamalla tiedät missä mennään.

Lista löytyy jutun lopusta tai Spotifysta hakemalla: Ajankohtaista – Rumba. Alla muutama nosto listan sisällöstä.

YonaIrti
Yona päätti kaksi vuotta kestäneen julkaisutauon upealla Irti-biisillä, josta kerroimme myös täällä. Kappale on ensimmäinen irroitus Uni johon herään -albumilta, levyltä joka on tehty yhdessä Espoon kaupunginorkesterin Tapiola Sinfoniettan kanssa.

Irti kertoo tarinan Yonalle tyypillisen yksityiskohtaisesti. Laulajan mukaan biisi kertoo ”ihmisestä, joka on menettänyt kaiken, joka haluaa kaiken ja joka voisi ehkä saadakin kaiken ja enemmänkin, mutta uskaltaako”.

Kappale on vakuutta avaus tulevalta levyltä ja lupaa tulevan kannalta musiikillisesti suuria.

SuadWaves
Suad julkaisi debyyttialbumin ja sen nimikkobiisi on siltä vahva kuvaus. Suadin lähestymistapa on kaihoisa ja hivenen herkkä, mutta silti vahva.

Debyyttialbumin julkaisua juhlistetaan keikoilla Tampereen Telakalla 29. tammikuuta ja Helsingin G Livelabissa 30. tammikuuta.

Muusikosta kiinnostuneiden kannattaa tarkkailla Rumban verkkosivuja tulevina päivinä.

Organ!k, Hannibal, PavelUmami
Hiphop-kollektiivi Organ!k julkaisi Rakkaudesta lajiin -albumin. Albumi pursuaa eri vierailijoita, mukaan lukien Are, Silkinpehmee ja tällä biisilläkin vieraileva Hannibal.

Meininki albumilla on lungi ja soittolistoille noussut Umami on sen makuinen myös, kannustaen tsekkaamaan koko levyn.

Lil SkiesTrust Nobody
Lil Skies julkaisi Unbothered-albumin ja se on suomalaisittain kiinnostava, sillä levyn Trust Nobody -kappaletta on ollut tuottamassa suomalainen MVA Beats (Vladislav Mokhin).

Samainen tuottaja on aiemmin tehnyt yhteistyötä monien tunnettujen kansainvälisten artistien, kuten Dababyn kanssa. MVA Beats on Def Jam Finlandin kiinnitys ja siitä lisää täällä.

Lisäksi listalla on muun muassa Yeboyahia ja Jesse Markinia, sekä loput UMK-biisit.

https://open.spotify.com/playlist/0EwkyM081wVVpZqyB4sF7I?si=74fuTIE5QP2TVXqEnBqPNQ

Lisää luettavaa