”Näin tämä homma kuuluukin tehdä!” – UMK-analyysissä Ilta

Rumban Mikael Mattila ja Jukka Hätinen kuuntelevat UMK-finaalikappaleet ja lyövät pika-analyysit pöytään.

Yle/ Milla Määttä, Mona Salminen

UMK-finaalin osallistujat julkistettiin viime viikolla, ja kisailukappaleita on julkaistu yksi per arkipäivä. Rumban Mikael Mattila ja Jukka Hätinen paukuttavat jokaisen julkaisupäivänä pika-analyysit kustakin biisistä. Tänään vuorossa on viimeinen finaaliseitsikosta, Ilta.

Aiemmat tekstit:
Oskr: Lie
Teflon Brothers & Pandora: I Love You
Danny: Sinä päivänä kun kaikki rakastaa mua
Laura: Play
Aksel: Hurt
Blind Channel: Dark Side

Jukka Hätinen

Olemme parjanneet UMK-finaaliin valituista kappaleista useampaa dynamiikan puutteesta. Nyt, kun viimeinen finaaliseitsikosta on julkaistu, täytyy korjata linjaa. Kun kappaleita katsoo julkaisujärjestyksessä, onhan tässä dynaamiikkaa, draaman kaarta ja nostatusta! Kokonaiskuvassa niillä yhdentekevilläkin biiseillä on paikkansa.

Noh, entäs viimeiseksi säästelty Ilta? Kelle mä soitan on finaalin kolmas suruballadi. Se onnistuu siinä missä Aksel ja Oskr eivät: kappale kerää höyryä, joka sitten puhkutaan palkeet auki -tyyppisesti täyttämään suurempikin areena. Kappas, siitähän tulikin voimaantumis-anthem! Ja ei sun tarvitse, Ilta, kenellekään soittaa. He kyllä kuulevat laulusi.

Ilta nousee selvästi kärkikolmikkoon, jos mietitään mahdollista euroviisuedustajaa. Nyt se on enää siitä kiinni, haluammeko Suomea edustamaan aivot narikkaan -bailandoa (Teflon Brothers ja Pandora), miljoonan voltin voimalla iskevän energiapiikin (Blind Channel) vai voimaballadin kansainvälisen tason tulkinnalla (Ilta).

Mikael Mattila

Kenties tosiaankin on niin, että UMK-katras on kokonaistaideteos, jossa liuta keskinkertaisuuksia muodostaa monipuolisen mosaiikin. Jos näin on, esitän salaliittoteorian, jonka mukaan tämänvuotiset biisit onkin valinnut Circle-avantgardisti Jussi Lehtisalo! Hänhän on aina painottanut sitä, miten tylsillä yksityiskohdilla voi luoda rikkaan kokonaiskuvan, jossa vuoksi ja luode vuorottelevat.

”Yksi UMK-historian koskettavimmista balladeista”, sanoo tiedote. Mikäpä siinä, sillä kyllähän tämä sentään on ihan oikea ”biisi”! Sellaisenaan toki silkkaa käyttö-suomipoppia Jaajo Linnonmaan molotuksen tauoille, eikä mitenkään euroviisumainen, mutta tässä seurassa ilahduttaa ainakin se, että kappaleen tuotantoon ja dynamiikkaan oli ihan aidosti panostettu. Tässä on paljon asioita, jotka niin sanotusti tekevät ”siitä” ”sen”: hengitystä, tilaa, kasvua, kliimaksi. Tyylipuhdas voimaballadi, näin tämä homma kuuluukin tehdä!

En tiedä, paljonko loppukilpailuun tulee sitten poikkeustilaa reflektoivia kappaleita (toivottavasti ei kuitenkaan liikaa), mutta kyllähän tekstin turhautunut yksinäisyyskuvaus tyhjine katuineen vie assosiaatiot vuoden takaiseen kelmeään aavekevääseen. Ennen oli kunnollista, nytten ei oo kunnollista. Voin kuvitella, että jos olisi sattunut eroamaan juuri ennen lockdownien rasahtamista päälle, ei elo varmastikaan ole kovin voitokasta ollut!

Siispä arvelen samaa kuin yllekirjoittanut, pienellä lisäoptiolla: vaikka euroviisupaikka voikin olla kolmen kauppa Blind Channelin, Teflon Brothersin ja Iltan kesken, voisin ihan hyvin nähdä Dannyn jonkinlaisena vara-Loirina joka liikuttaa nuorempiakin äänestäjiä, ja ehkä toisella varvilla oleva Akselkin saattaa saada jonkin verran sympatiaääniä.