Ajanmukaista, mutta arkipäiväistä – UMK-analyysissä Laura

Rumban Mikael Mattila ja Jukka Hätinen kuuntelevat UMK-finaalikappaleet ja lyövät pika-analyysit pöytään.

Yle/ Milla Määttä, Mona Salminen

UMK-finaalin osallistujat julkistettiin viime viikolla, ja kisailukappaleita on julkaistu yksi per arkipäivä. Rumban Mikael Mattila ja Jukka Hätinen paukuttavat jokaisen julkaisupäivänä pika-analyysit kustakin biisistä. Ensimmäisenä vuorossa oli Oskr kappaleellaan Lie, sitten Teflon Brothersin ja Pandoran yhteiskappale I Love You, eilen Dannyn Sinä päivänä kun kaikki rakastaa mua ja tänään Lauran Play.

Mikael Mattila

Virolainen Laura Põldvere on itselleni täysin vieras hahmo, mutta tämä kertoo vain omasta harjaantumattomuudestani etelänaapurin musiikkielämän suhteen. On nimittäin niin, että hän on – ainakin MTV:n mukaan – Viron radioissa viime vuosikymmenellä eniten soinut artisti. Silti hän työskentelee nykyään Espoossa HR-tehtävissä – mikäpä jottei!

Play on aika kepeä ja säyseä, vähän myös 2000-luvun alun uusiohousen mieleen tuova biisi. Ilmeisesti tässä pitäisi olla myös ajanmukaisia kantrivaikutteita, mutta ne jäävät mielestäni aika viitteellisiksi.

Kappale on myös kokonaan virolaista jälkeä. Tämä erottuu ihan edukseen; tässä ei olla yritettykään mallintaa mitään ”suomalaista” soundia käymällä jurekien tai jannerintaloiden murokulhoilla, vaan tuotanto on tehty Eurooppa edellä. Sikäli se on toistaiseksi tarjonnan ”euroviisumaisin”. Vähän kreisimmällä tuotannolla tätä voisi pöljänä päivänä pitchata jollekin Katy Perrylle, jota olen kuulevinani Põldveren äänessä.

Play on geneerisen varma hypermarketin hyllyltä löytyvä poptuote, joka sopii muottiin ja täyttää tehtävänsä, mutta hukkuu samalla kohinaan. En myöskään usko, että tällä pärjätään Tefloneille tai Dannylle.

Jukka Hätinen

Lauran Play on kuin häivähdys parfyymia, joka viestii Lady Gagan kävelleen tästä ohi. Kappale on kuin tuulen mukana kantautuva leirinuotiokitara, jolle Avicii on polkenut jalallaan tahtia jossain kaukaisuudessa.

Euroviisut sydämen asiakseen ottanut virolainen olisi kaivannut kisailubiisiinsä visionäärisen poptähden vangitsevaa karismaa ja edesmenneen edm-kultasormen euforisia ylämäkiä ja vapaapudotuksia. Play on tyylipuhdas 2010-luvun loppupuolen popkappale, joka voi löytää paikkansa suosituiltakin soittolistoilta, ja voimaannuttaa kuulijaansa vaaterekkien selailun ajan, mutta unohtuu välittömästi myymälästä ulos astumisen jälkeen.

Ei hajutonta eikä mautonta, ainoastaan arkipäiväistä.