Menivätkö Lauri Ylösen seksileikit mönkään vai onnistuneesti? The Rasmus julkaisi uuden musiikkivideon

The Rasmus julkaisi videon.

The Rasmus julkaisi tänään uuden musiikkivideon Jezebel-kappaleeseen. Samaisella biisillä The Rasmus ottaa osaa tunnetusti myös UMK-kisaan, jonka voittaja valitaan edustamaan Suomea Euroviisuihin. UMK-finaali järjestetään 26. päivä helmikuuta.

The Rasmus keskittyykin tällä hetkellä pian koittavaan UMK-finaaliin.

”Kaikki paukut on nyt tässä show’ssa. Tämä on meille tosi tärkeä asia. Olemme omalta osaltamme tuoneet Suomea maailmankartalle jo vuosia lukuisten kiertueiden ja haastattelujen myötä. Nyt olisi kunnia päästä edustamaan Suomea Euroviisuihin! Fanit ympäri Eurooppaa odottavat jo, että pääsisivät äänestämään meitä viisuissa, olemme saaneet tuhansia viestejä”, rumpali Aki Hakala kertoo.

Jezebel-kappale on otettu mainiosti vastaan niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Biisiä on kuunneltu Spotifyssa reilusti yli miljoona kertaa. Myös Jezebel-lyriikkavideota on katsottu Youtubessa yli miljoona kertaa.

Videon on ohjannut palkittu elokuvaohjaaja Jesse Haaja. Näet sen alta.

YouTube video

Lisää luettavaa