Mikään ei ole itsestäänselvää – kysy vaikka Atomirotalta

Atomirotta - Itsestäänselvää

08.12.2017

Atomirotta julkaisi uuden singlen nimeltään Itsestäänselvää.

Kappaleella kerrotaan esimerkiksi siitä, kun yhteydenpito vanhojen tuttujen kanssa alkaa pikkuhiljaa vähenemään. Toki aiheen lokerointi ei ole itsestäänselvää, joten asia selviää parhaiten kuuntelemalla.

Atomirotta ei ole lähtenyt keksimään pyörää uudelleen, vaan luvassa on tuttua Atomirotta-soundia. Mikäli siis yhtyeen ystäviin kuulut, niin et varmasti tulee pettymään. Toki sekään ei aina ole täysin itsestäänselvää. Joten edelleen kaikki selviää, kun kuuntelet biisin tuosta alta.


Lisää luettavaa